I'm watching, I'm feelin'. Make the best of me

Kesäkuu 2015. Edellisestä postauksestani on yli puoli vuotta. Puolen vuoden täydeltä itkua, naurua, murheita ja onnea. Miltä osin elämäni on muuttunut? Voisi sanoa, että lähes kaikelta osin. Puoli vuotta sitten elämäni oli aika lailla harmaata. Nyt se on kirkkaampaa, valoisampaa ja värikkäämpää.

Selasin blogini vanhoja kirjoituksia, ja hymähdin tyytyväisenä eräälle kohdalle, jonka olin kirjoitanut lokakuussa.

"Työpaikalla tapahtuneiden muutosten takia työmotivaationi ei ole aivan huipussaan, ja keksisin ainakin tuhat ja sata parempaa tapaa viettää aikaani näin aamuyöstä. Koko syksyn olen haikaillut suurten elämänmutosten perään, saamatta sen kummempia aikaiseksi. Diagnosoimme eilen töissä Niklaksen kanssa "reilun kahdenkympin kriisin" vaivaavan meitä. Omat muutossuunitelmani eivät tosin ole aivan yhtä radikaaleja kuin Niklaksen "voisin muutta ulkomaille" ja "voisin myydän kaiken omaisuuteni ja aloittaa alusta" -suunnitelmat.  Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Ulkonäöllekin olisi kiva tehdä yhtä sun toista. Kun asiaa miettii, mitään näistä ei ole vaikea toteuttaa."

Nyt voin hymyillen vihdoinkin todeta saavuttaneeni jotakin. Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. En ole enää lentokentällä töissä kärsimässä työuupumuksesta ja unettomuudesta. Puolitoista vuotta turvatarkastajana sai minut tajuamaan Expertin olevan varsin hyvä työnantaja, joten hain takaisin. Päädyin siihen, mitä harkitsin ennen lentokentälle siirtymistä - aloin myyjäksi kassaneidin sijaan. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Nyt olen onnellinen ja hymyileväinen puhelinvastaava, joka saa nukkua normaalit yöunet, ja ehtii laittaa ruokaa ja käydä salilla. 

Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Muutin Keravalle, lähemmäs työpaikkaani. Sain isomman asunnon, ja nyt minulla on vihdoin enemmän tilaa. En ole vielä ehtinyt kunnolla asettua taloksi, sillä muuttolaatikoita on ympäri kämppää, mutta pikkuhiljaa nekin siitä hupenevat. 

Ulkonäöllekin on ollut kiva tehdä yhtä sun toista. Aloitin heittämällä hyvästit vaaleille kutreilleni, ja palasin entiseen, värjäämällä hiukseni ruskeiksi. Tummat hiukset tuntuivat heti enemmän omalta, vaikka edellisestä kerrasta olikin vuosia. Hiusten värjäys tuntuu kuitenkin pieneltä suuremman projektini vierellä. Reilut pari kuukautta sitten sain tarpeekseni lentokentän kerryttämistä liikakiloista, ja päätin hankkia itselleni personal trainerin. Nyt olen laihtunut kahdeksan kiloa, mutta paljon on vielä jäljellä. Tavoitteeni ei ole mielestäni epärealistinen - tahtoisin olla saman kokoinen kuin ennenkin, ehkä vain hiukan timmimmässä paketissa. 

Puoli vuotta sitten en olisi uskonut kirjoittavani tällaisista asioista. Nyt ehdin tehdä sitä kaikkea, mistä en uskaltanut lentokentällä ollessani edes unelmoida. Elämäni on normaalia, ja tasapainoista - juuri niin kuin toivoinkin.

kuvat weheartit

Ps. Jotakin puuttuu, mutta sekin selviää aikanaan.

xoxo Heidi 

Yhden kortin varaan kaikkeni paan, sata prosenttia itsestä annan

On suorastaan hassua, miten jotkut pienet asiat voivat tehdä onnelliseksi, ja jopa pelastaa päivän. Köyhät ritarit ja kodilta tuoksuva äiti, Whatsapp viesti, joka tuo hymyn huulille, Anssi Kelan kuunteleminen ruuanlaiton yhteydessä, tärkeään ihmiseen törmääminen ennen työvuoron alkua, vanhojen suomi-iskelmien popittaminen ja tahdissa reivaaminen perheen kanssa, sekä nauravainen asiakaspalvelija Verotoimiston linjoilla. Nämä pienet asiat ovat piristäneet lähipäivinä minua enemmän, kuin olisin voinut uskoa. Yhteen koottuna ne muodostavat onnistuneita, ja ilon täyttämiä päiviä. On suorastaan uskomatonta ja jopa järjetöntä, miten jonkun ihmisen näkeminen, tai pitkään nukkuminen voi pelastaa kokonaisen päivän.

 

 

Tein eilen arkisen muutoksen, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Puoli vuotta sitten se olisi tuntunut täysin mahdottomalta ratkaisulta, mutta nyt sain asiani hoidettua sille mallille, että oli aika muuttaa suunnitelmat teoiksi. Muutin lentokentällä työsopimukseni osa-aikaiseksi. Suunnaton taakka putosi harteiltani, ja tuntuu kuin voisin jälleen hengittää paremmin. Työmääräni turvatarkastajana vähenee huomattavasti, mikä tarkoittaa normaaleja kahdeksan tunnin yöunia, mahdollisuutta jaksaa käydä salilla, sekä energiaa siivota, ja huolehtia arjen askareista. Olen kaivannut etenkin salilla käymistä. Rakastan sitä energiaa ja hyvän olon tunnetta, mikä minut valtaa onnistuneen treenin jälkeen. Vihaisena on mahtavaa suunnata salille purkamaan ärtymys ja kurjat tunteet - kaiken lisäksi se vieläpä toimii.

 

Talveani tulee myös piristämään pikkuveljeni kanssa yhdessä varattu matka Riikaan. Pääsemme vaihtamaan eurot lateihin, pakkaamaan nesteet minigrip-pusseihin, heiluttamaan työkavereille, jotka jäävät vääntämään hullua päivää turvatarkastukseen, ja syömään lentokentän ylihinnoiteltuja ruokia matkaliput kourassa. Minilomamme syy saa ihoni nousemaan kananlihalle ilosta. 7.1 Arena Riga täyttyy hurmioituneista jääkiekkofaneista, ja on aivan mahtavaa päästä kannustamaan Jokerit voittoon Dinamo Rigan kotiottelussa.

 

kuvat we♥it

 

Näihin fiiliksiin ja tunnelmiin suljen tämän päivän. Painan pääni tyynyyn, ja nukahdan vanhempieni huoneesta kantautuvaan vaimeaan kuorsaukseen. Ihanaa olla kotona.

 

xoxo Heidi

Sinä olet niin kaukana, toisessa maassa, se repii mieleni

Jälleen kerran, elän erilaisia aikoja. Unelmoin edelleen, mutta ajoittain kaamos kiskoo minut mukanaan pimeyteen. Joskus valoisaan tulevaisuuteen uskominen tuntuu lähes mahdottomalta. Kahden työn tekeminen väsyttää ja hajottaa minua hullun lailla vapaapäivien huvetessa lähes olemattomiin. Kuitenkin helpompi ja tasapainoisempi arki siintää jossakin tulevaisuudessa. Eihän lentokentän 40 tunnin ylityöt kolmeen viikkoon, ja Expertin vuorot siihen lisäksi, kuulosta hirmuisen levolliselta touhulta. Mutta uskon siihen, että tämä rauhoittuu.

 

 

Jälleen kerran olen saanut sekoitettua kuvioni, ja satutettua ihmistä, jota en koskaan eläessäni olisi halunnut satuttaa. Vaikka oloni tämän kaiken sotkuisen sumun jälkeen on helpompi, on se samalla moninkertaisesti sekavampi ja usvaisempi. Mitä näissä pyörremyrskyjen sekoittamissa vahvoissa tunnetiloissa kuuluisi tehdä niin, ettei ketään satu? Sulkeutua itseensä, ja olla kertomatta kenellekään siitä, mitä todella pään sisällä liikkuu? Vai kenties jakaa kaikki maailmalle, tai edes niille, joilla on oikeus niistä tietää? Joka tapauksessa uskon, että sielu, johon eniten sattuu, on minun. Tämä saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei ole, sillä se olen minä, joka jää kuvioiden ulkopuolelle nuolemaan näppejään.

 

"Jos se mokaa niin sä tiedät mis oon. Ei kai mikään tääl niin lopullist oo." 

 

Huhtikuussa, kuukausia sitten, luulin tehneeni oikean ratkaisun. Kesällä se osoittautui vääräksi, ja sain uuden mahdollisuuden todistaa olevani kaiken sen arvoinen. Jostakin kumman syystä tilanne kuitenkin lipui käsistäni, ja nyt olen jälleen kerran menettämässä enemmän kuin haluaisin. Nyt joku muu on saamassa onnen, joka joskus oli melkein minun. Tiedän tämän olevan naurettavaa tajunnan virtaa, joka monellekaan ei merkitse mitään. Toivon silti tämän herättävän ajatuksia teissä, jotka kamppailette ehkäpä hankalien päätösten parissa. Jos en muuta ole vuoden sisällä oppinut, niin sen, että elää tulee täysillä. En antaisi enää yhdenkään oikealta tuntuvan mahdollisuuden mennä ohitseni. Tartun jokaiseen hetkeen, kuin viimeiseen oljenkorteen. Jos jokin tuntuu oikealta, tartun siihen - tuli sattumaan taikka ei. Sillä jos elämässä varoo kipua, ei mitään voi saavuttaa. Mieluummin pohdin myöhemmin "minä ainakin yrtin ja tein kaikkeni", kuin "minun olisi pitänyt yrittää, ja antaa itsestäni enemmän."

 

Tällä hetkellä minusta nimittäin tuntuu, että minun olisi pitänyt antaa itsestäni enemmän, mutta juuri nyt se taitaa olla liian myöhäistä.  Näinä kaikkina kaamoksen pimeinä hetkinä olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minulla on perheeni. Tiedän monen ystäväni ihmettelevän sitä, kuinka hyvät välit minulla on perheeseeni. He ovat voimavarani, josta en koskaan luopuisi. Sillä loppu peleissä, mitä minä edes olisin tällä hetkellä ilman perhettäni.

 

kuvat we♥it

 

"Kun haluun blaadaa, niin blaadaan. Jos haluun kaataa, niin kaadan."

 

xoxo Heidi

Ja nuo ihmemiehet taikakaavuissaan maailmaa koittaa pelastaa

Istun yksin työpaikkani "viihtyisässä" kopperossa, ja tuijotan paperilapuilla ja secutiy checked teipillä vuorattua seinää. Kopin seinien toisella puolella liikkuu reissuun lähtevien ihmisten matkatavaroita. Itse olen täällä päivästä toiseen, ja katson kun kärttyiset suomalaiset lähtevät hawaii paidoissaan ja seitinohuessa humalassa Thaikkuihin. Toisinaan nämä kärtyt kiittävät minua hyvästä palvelusta, toisinaan haukkuvat tyhmäksi, kun "varastan" heidän hammastahnansa. Kyllä, olen aina halunnut sinun käytetyn tahmaisen hammastahnasi itselleni. Itkevä aasialainen ei ymmärrä miksen voi tehdä poikkeusta, ja antaa hänen viedä liian suurta käsirasvaa koneeseen. Aggressiivinen venäläinen murisee ja ärisee ja esittää ettei yhtäkkiä osaakaan englantia, etten voisi poistaa hänen taxfreepussista poistettua ja puoliksi juotua viinapulloaan. Miksi vielä olen täällä? (Rehellisesti sanottuna: koska rakastan työkavereitani)

Työpaikalla tapahtuneiden muutosten takia työmotivaationi ei ole aivan huipussaan, ja keksisin ainakin tuhat ja sata parempaa tapaa viettää aikaani näin aamuyöstä. Koko syksyn olen haikaillut suurten elämänmutosten perään, saamatta sen kummempia aikaiseksi. Diagnosoimme eilen töissä Niklaksen kanssa "reilun kahdenkympin kriisin" vaivaavan meitä. Omat muutossuunitelmani eivät tosin ole aivan yhtä radikaaleja kuin Niklaksen "voisin muutta ulkomaille" ja "voisin myydän kaiken omaisuuteni ja aloittaa alusta" -suunnitelmat.  Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Ulkonäöllekin olisi kiva tehdä yhtä sun toista. Kun asiaa miettii, mitään näistä ei ole vaikea toteuttaa. Työnhaku minulla on ollut päällä jo jonkun aikaa, mutta kämpän suhteen en ole saanut mitään aikaiseksi. Pitäisikö muuttaa kämppiksen kanssa vai yksin, keskustaan vai kenties takaisin Espooseen? Okei, Espooseen en halua, paikka tuntuu nykyisin jotenkin kaukaiselta, kun on tottunut Itä-Vantaan puukko-ghettoon. Sitten se ulkonäkö. Miten olisi piilokalju, tai punaiset kutrit? Laihduttaakin voisi. Entä hankkisinko koko selän tautoinnin tai nännilävärin? Parhaat ideat tuntuvat syntyvän yövuoroissa.

Olen tullut siihen pisteeseen, että jotakin minun on kyllä tehtävä. Niin paljon kun nautinkin yövuoroissa mennä Niklaksen kanssa hodareille, ja mussuttaa suklaata litran maitoa juodessa ja Game of Thronesia katsoessa, tämä alkaa pikkuhiljaa riitää minulle. Jos ei muun, niin oman terveyteni takia. Säännölliset neljän tunnin yöunet ei käsittääkseni kuulu tasapainoiseen elämään sen enempää kuin epäsäännölliset ruokatottumuksetkaan.

Vaikka tämä kaikki saattaa kuulostaa valitukselta, olen silti onnellinen. Onnellinen mutta väsynyt. Tiedän asioiden muuttuvan parempaan suuntaan omien tekojeni avulla. Siksi aion rehkiä enemmän saadakseni haluamani. Sillä loppupeleissä suurin unelmani tällä hetkellä on tasapainoinen ja säännöllinen arki.

kuvat we♥it

xoxo Heidi

Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Silmät meinaavat painua kiinni, haaveet pehmeästä lämpimästä sängystä pyörivät mielessä lähes tauotta. Tekisi mieli sulkea silmät ja käpertyä tuoliin mukavaan asentoon. Nukahtaa vain hetkeksi. Enää neljä tuntia töitä, sitten pääsen nukkumaan. Tuntuu kuin asuisin lentokentällä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, enkä enää osaa hahmotta mitä tapahtui eilen, mitä tänään. Pääsin eilen aamulla seitsemältä töistä, tulin takaisin kahdelta iltapäivällä neljän tunnin yöunien jälkeen, ja olen täällä edelleen. Ylitöiden huumaa. 

Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa ovat sisältäneet? 147,5 tuntia lentokentällä, 14 tuntia Expertillä ja toimittajan hommia. Johonkin väliin olen saanut ahdettua jopa auringon palvontaa, päivän reissun Tampereelle Herra Hakkaraisen taloon, Kesäkaverit, terassi-iltoja ja laatuaikaa perheen kanssa. Unelle sen sijaan ei pahemmin ole löytynyt aikaa eikä paikkaa. Siksi tahtoisinkin painaa raskaan pääni tyynyyn, ja nukahtaa.

Enää kolme viikkoa ylitöitä, jonka jälkeen saan ansaitsemani palkkion. Ostimme Jasminin kanssa lennot Rodokselle. Aion maata auringossa, nukkua pitkään, syödä hyvää ruokaa, ja juoda hienoja drinkkejä. En aio stressata, miettiä töitä tai surra kohtaamiani vastoinkäymisiä. Olen onnellinen, että pääsen kokemaan Rodoksen reissun juuri Jasminin kanssa.

Tänä kesänä olen saanut nauttia lämpimistä kesäöistä, kävellyt alkoholin huuruisena Helsingin keskustassa yömyöhään kesämekossa tuntematta kylmyyttä, hurmioitunut musiikista Ruisrockin väenpaljoudessa, juonut käsittämättömän suuria mansikkamojitoja Prahassa ja tanssinut Elielinaukiolla kurkkulaulajan musiikin tahtiin. Olen haaveillut enemmän kuin aikoihin, tuntenut oloni onnelliseksi, ja jälleen haikeaksi. Olen katsellut sumuista auringonnousua järven rannalla, tullut aamun ensimmäisellä junalla kotiin, lähdettyäni "parille", polkenut töihin auringon noustessa ja raapinut jalkani verille kymmeninen hyttysenpistosten ärsyttämänä. Tämä kesä on ollut elämäni parhaimpia, mutta samalla myös uuvuttavimpia töideni takia. Silti aion vielä nauttia romanttisista kesäöistä, auringosta ja päätä huumaavasta kuumuudesta. Romantiikan kaipuinen sydämeni janoaa lisää kesää.

kuvat maailman parhaalta mökkireissulta

xoxo Heidi

Nyt oon niin kevyt, että leijun ilmassa korkealla, ja kaupunki alhaalla näyttää kauniilta

Hölmöjä hymyjä, naurettavia virneitä ja punastumista. Kummallisia unia, jotka painuvat mieleen loppu päiväksi. Kiitollisuutta, onnellisuutta ja odottavaisuutta. Lojaalia ystävyyttä, perheen rakkautta ja toivoa tulevasta. Pitkiä öitä ja pimeneviä iltoja. Alkoholin huuruisia keskusteluja ja kävelyitä. Korttipelejä kynttilän valossa, naurun ja hempeän musiikin säkeistämänä. Hyvää ruokaa ja herkullista viiniä aivan liikaa. Korvissa pauhaavaa sykähdyttävää musiikkia ja vapautunutta tanssia. Paljon suudelmia ja hellyyttää. Onnea, iloa ja kuplivia tunteita, jotka kantavat pitkälle syksyyn.

Tästä kaikesta kesäni on toivottavasti tehty. Kesälomani alkaa maanantaina, jolloin suuntaamme Iidan kanssa Prahaan. Siellä tarkoituksenamme on nauttia ystävyydestämme, hyvästä ruoasta ja halvasta oluesta. Uskon shoppailullekin jäävän aikaa. Prahasta siirryn Ruisrockiin nauttimaan kauniista musiikista, tanssimisesta hyvässä seurassa ja ääni käheänä laulamisesta kädet siskoni kaulaan kiedottuna. Kahden viikon kesälomani kruunaa viikonloppu mökillä hyvien ystävien seurassa.

Tänä kesänä aion olla onnellinen ja nauttia jokaisesta hetkestä. En aio valittaa huonosta säästä, tai murehtia turhia. Aion hymyillä, nauraa ja itkeä. Haluan tuntea, maistaa ja haistaa. Tänä kesänä en anna minkään pilata onneani. Tällä kertaa pidän puoleni.

Hei, koita unohtaa nuo asiat, jotka sua öisin valvottaa

Hei, koita uskaltaa vain tuulen vietäväksi sukeltaa

Kaikkein vaikeinta on luottaa,

mutta ilman sitä ei mitään saa

Mä puhallan ja sä nouset ilmaan

Hyppäät parvekkeelta, muttet putoa

Sä näytät kauniilta, kun leijut ilmassa,

surut ja murheet jäävät omaan arvoonsa

xoxo Heidi

Loistaisimme kilpaa niin kuin pellon yllä loistaa kuu

Pian on viimeinenkin yövuoro lusittu. Jos tarkkoja ollaan, pääsen suuntaamaan kotiin suureen pehmeään sänkyyni Kristan viereen nukkumaan kun kello lyö 7:30. Enää siis muutama tunti, pari energiajuomaa, kymmeniä hyviä biisejä ja luultavasti pari sytkäripoistoa edessä. 

Tänään päätettiin heti työvuoron alkuun työkaverin kanssa yhdessä tuumin kehittyä entistäkin paremmiksi turvatarkastajiksi ja lukkotiirikoijiksi, joten kipattiin purkillinen lukkoja pöydälle, ja alettiin tiirikoida. Onneksi ollaan Teemun kanssa näppäriä käsistämme, ja saatiin kaikki (myös ne haastavimmat) lukot auki! Ensi kerran CV:tä päivittäessä täytyykin muistaa lisätä erikoisosaamisena erilaisten lukkojen tiirikointi. Myös numerolukot onnistuvat! ;)

"Ihana kun olet noin positiivinen ihminen", sain kuulla postattuani pitkästä aikaa. Naurahdin hölmistyneenä ja kysyin "oletko sä tosissasi?" En ollut edes ymmärtänyt antaneeni minkään laista positiivista kuvaa itsestäni taikka tämänhetkisestä elämästäni. Musta tuntuu kuin olisin vain ruikuttanut ja valittanut väsymystä silmäpussit loistaen. Tämä ihana lausahdus kaverilta sai mut kuitenkin miettimään. Hymyilen ja nauran paljon. Saatan suuttua, mutta mun kiihkolleni usein vain naurahdellaan hyväntahtoisesti (tarkoittaako tämä, ettei mua oteta tosissaan?) Osaan nähdä huonojen asioiden hyvätkin puolet. En luovuta, vaan painan menemään vaikka kuinka väsyttäisi. Herkkinä hetkinä vajoan omaan pimeään kolooni, mutta ei mene kauaa kun jälleen näen auringon, ja kömmin pirteänä kohti uusia haasteita. Kai tätä voisi kutsua positiivisuudeksi? Sitä paitsi, mulla todella on kaikki hyvin. Ihana työ, vielä ihanemmat ystävät, täydellinen perhe, kesä tulossa, kiva koti jonne mennä ja oma rauha, ja oikeus tehdä mitä haluaa, milloin haluaa. Miksipä sitä ei siis hymyilisi suupielet korvissa?

Vajaa kuukausi sitten sain mullistettua samaisen kaverini maailmaa huikealla faktallani.

"Kuulin eilen töissä omituisen väittämän: Hattupäiset kuskit ovat kaikkein vaarallisimpia. En ehkä enää ikinä pysty ajamaan autoa nauramatta" - Jussin FB

Tämä huikea fakta tuli jaettua eräänä ei niin kiireisenä iltana töissä. Kysyin Jussilta mitä telkkarista mahtoi tulla seuraavaksi. "Varmaan joku Suomen surkein kuski", Jussi heitti. Ei me jaksettu asiaa sen kummemmin miettiä, kunnes huomattiin, että telkkarissa tosiaan alkoi pyöriä Suomen surkein kuski. Meedio Jussi sai tietää piilevistä kyvyistään, ja mä päätin palauttaa sen maanpinnalle kertomalla millaisia kuskeja liikenteessä kannattaa välttää. Kun isäni opetti mua ajamaan, se valisti mua, että hattupäiset kuskit ovat kaikkein arvaamattomimpia. Eli jos auto seilaa kaistalta toiselle, kannattaa tsekata onko kyseessä arvaamaton hattupää. 

xoxo Heidi

Takana tuhkaksi sillat paloivat, raunioiksi talot sortuivat, tämä on viimeinen mahdollisuus

Ulkona on pimeää ja koleaa, mutta onnekseni istun lentokentän lämmössä yövuoroa painaen. Ihme kyllä, täälläkin on hiljaista öisin. En tiennyt sitä ennen kuin aloitin työni täällä. Kuvittelin täällä olevan menoa kellon ympäri, mutta olen helpottunut, että olin väärässä.

Nämä yövuorot tuntuvat melkein vapaapäiviltä. Sitä nukkuu (tai yrittää nukkua) puoliltapäiville, ja loppu ilta on aikaa puuhailla kaikkea mieltä lämmittävää, kunnes työt alkavat kymmeneltä. Tänään innostuttiin vaimon (Hanieh) ja Veeran kanssa ruokahifistelemään. Kaupassa vierähti varmaankin lähemmäs tunti, kun me ei fiksuina oltu tehty minkäänlaista ostolistaa, saatikka päätetty mitä ruokaa sitä laitettaisiin. Lopulta päädyttiin tekemään pestomozarella leipiä, kanasalaattia ja jälkiruoaksi suklaafondueta. Rakastan viettää näiden naisten kanssa herkutteluiltoja! ♥

Katsoin tänään aiemmin Poliisien uusimman jakson. Kyseessä olin Mikkelin jakso. Siinä on yksi ohjelma, jota odotan aina kuin kuuta nousevaa. En ole koskaan aiemmin ollut kiinnostunut katsomaan Poliisit sarjaa, kunnes kerran katsoin Mikkeli jakson. En tiedä mitä kävi, mutta innostuin! Jarkolla ja Harrilla on mitä hauskimmat jutut, ja usein huomaankin nauravani ääneen. Nyt harmittaa, että täytyy jälleen odottaa viikko nähdäkseen uusimman jakson.

Huhhuh, vielä pitäisi jaksaa aamu kuuteen asti. Huomenna onkin edessä viimeinen yövuoro, ja sitten loppuukin pitkä työputki. Ensi viikolla lähdetään Iidan kanssa laivalla Ruotsiin. Tiedossa on siis pieni, mutta ihana irtiotto arjesta loistoseurassa. Katsotaan jospa siitäkin reissusta saisi jotakin pientä väännettyä tänne teidän luettavaksenne.

Olen ollut taas aivan liian kauan poissa blogimaailmasta, joten kertokaa te ihanat, mitä toivoisitte näkevänne, kuulevanne ja lukevanne blogistani!

Ja seurailkaapa meikäläistä Instagramissa niminemerkillä Heidielinah!

xoxo Heidi

Kysyt olenko leikannut hiukseni, olenko muuttunut, vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen

Olen suloisten katoamistemppujen mestari, as you can see. Taas olen leikkinyt piilosilla puolisen vuotta. Toisaalta, mulla ei ole ollut mielenkiintoa kirjoittaa, joten miksi sitä itseään pakottamaan. Todella moni asia elämässäni on muuttunut, mutta pohjimmiltaan luullakseni hyvään suuntaan. Ajattelin kerätä teille pinenen kuvakoosteen viime kuukausilta!

Yksi suurista muutoksista, joka kuvissakin ilmenee, on uusi työpaikkani. Tai no uusi ja uusi, aloitin lokakuussa. Nykyisin olen lentokentällä turvatarkastajana, ja täytyy sanoa, että god I love my job! Onpahan ainakin jotakin sisältöä elämässä :)

Ukkosmyrskyt ja lumikuurot ovat pyörittäneet elämääni, mutta olen saanut nähdä myös paljon auringonpaistetta ja leutoja tuulia. Nyt ilma on pikkuhiljaa tasaantumassa ja asettumassa kevätkesäiseen muotoonsa, ja hymy on palannut huulilleni jäädäkseen. Jos minulle olisi reilut puolivuotta sitten kerrottu minkälaista elämäni tulee olemaan maaliskuussa 2014, en olisi uskonut korviani. Sormus otettu pois nimettömästä, uusi täysin erilainen työpaikka ja kolmivuorotyö, ulkona käymistä ja itsenäinen muista riippumaton elämä. Olisin luulutavasti kauhistunut, ja juossut karkuun tämän kuullessani. Nyt kuitenkin kun elän muuttunutta elämääni, olen tyytyväinen.

Mun tekisi mieli poistaa täältä paljon vanhoja postauksia, mutta tuntuu kuin se olisi jollakin tapaa huijausta. Joudun siis ilmeisesti jättämään tänne sen kaiken, jonka haluaisin sulkea kauas pois.

Mitä tällä hetkellä odotan elämältä?
Kesää, festareita, piknikejä ystävien kanssa, valvomista yön pikkutunneille leudossa kesäsäässä, ukkosta ja rankkasateita, auringonpaistetta ja kuumuutta, onnea, tasapainoa, pitkiä kävelyjä hyvässä seurassa, kiertelyä kaupungilla, puistokännejä, hekumaa ja auringonottoa.

Palaan pian, koska tällä kertaa tahdon tehdä niin.

xoxo Heidi

Mitä tarkoittaa jos ei tarinaan kuulu, jos puhaltaa ikkunaan mut se ei ees huurru

Maailma on kaunis

Ihanaa, kahden päivän vapaat, joten lähdin kylään Anssin luo. Eilen leivoin kolme pellillistä korvapuusteja. Ne menivät nopeasti parempiin suihin, kun tänne kokoonnuttiin katsomaan Suomen korismatsia. Itse aloin juuri noudattaa uutta ruokavaliota tehostaakseeni treeniä, ja siihen kuuluu kuukauden herkkulakko, joten en edes maistanut luomuksiani. Illalla käytiin ajelemassa moottoripyörällä, ja kierreltiin katsomassa kauniita paikkoja. Tänään herra hääräsi koulussa, joten kävin ihastelemassa kauniita maisemia, ja nauttimassa hiljaisuudesta.
Huomenna onkin tiedossa paluu arkeen: minua odottaa 8 päivän työputki. Kyllä ne normaalit 5 päivää riittäisi, mutta työvuorolista on toista mieltä, joten mennään sen mukaan.

Eilen Anssi vei meidät näköalatorniin katselemaan maisemia, pus ♥

Päivällä kun Anssi oli koulussa, kävin kiertelemässä hautausmaalla. Siellä oli paljon vanhoja hautoja ympäri metsää, mikä oli jopa aavemaisen näköistä.

Oli aika karmivaa huomata 110 vuotta vanhalla haudalla nuutunut kukkakimppu.

xoxo Heidi

Murphyn laki

Kaksi negatiivista palautetta eräälle taholle, lämmennyttä kermavaahtoa ja mielenkiintoinen kohtaaminen kesken työkeikan - näin alkoi viimeinen päiväni MissMixissä.

Siskoni Hanna tuli torstai-iltana kylään ja jäi yöksi. Katsottiin yhdessä viisaaseen aikaan menevä bussi, jotta molemmat olisimme hyvissä ajoin koulussa ja töissä. Aamulla lähdimme ajoissa kävelemään bussille, mutta kuinka kävikään, sieltä se huristi täyttä päätä etuajassa. Siinä sitten pingottiin täyttä vauhtia kohti bussipysäkkiä kermavaahdot, mansikat ja kakkupohjat kangaskassissa lennellen. Onneksi pysäkillä oli nainen, joka pysäytti bussin. Juuri kun olin ehtinyt bussin ovelle, kuski sulki ovet ja jatkoi matkaansa. Muutama kirosana siinä pääsi ilmoille, kun Hannan kanssa istahdettiin pysäkille odottamaan seuraavaa bussia. Kaivoin taskusta puhelimeni, ja rupesin naputtaa moraalisaarnaa yleisistä hyvistä tavoista HSL:n palautelomakkeeseen. Kuski nimittäin oli vallan hyvin nähnyt meidän juoksevan ja olevan ovella, mutta ilmeisesti oli leikkituulella ja halusi leikkiä hippaa kiireisten ihmisten kanssa.

Onneksi oli aurinkoinen ja lämmin sää, joten pysäkillä istuminen ei tuntunut pahalta. Ainoa vaan, että seuraava bussi jätti tulematta. Hampaita kiristellen kaivoin samaisen HSL:n palautelomakkeen puhelimeni selaimeen, ja aloin naputtaa uutta viestiä tällä kertaa entistäkin turhautuneempana. Pelkäsin kangaskassissani olevan kermavaahdon puolesta, ja manasin huonoa tuuriani.

Vihdoin kahden palautteen ja puolentunnin odottelun jälkeen seuraava bussi saapui. Menimme siskoni kanssa ovelle, kun ohi pyöräileva mies meinasi ajaa siskoni päälle ja karjaisi kauniin tervehdyksen "Painu v*ttuun siitä!" Aikuismaista käytöstä?

Luojan kiitos bussimatka sujui sen kummemmitta ongelmitta kunnes Sörnäisten kohdalla kellon tullessa 8.40 muistin kello yhdeksäksi sovitun puhelinhaastatteluni. Onneksi olin muistanut kirjoittaa kalenteriini haastateltavan numeron, joten sain soitettua ja ehdotettua, että tekisimme haastattelun puolituntia myöhemmin. Onnekseni se sopi hänelle. Päästyäni keskustaan riensin raitiovaunupysäkille ja katsoin kuinka kutosratikka lähti suoraan nenäni edestä. Loistavaa! Jäin odottamaan seuraavaa, jonka pysäkiltä on hiukan pidempi matka kävellä, mutta se sai kelvata. Spåran saapuessa tunsin helpotuksen aallon vyöryvän ylitseni. Matkalla tein kuitenkin virheen ja satuin vilkaisemaan vieressani istuvaa kanssamatkustajaani: kuola valui valtoimenaan nukahtaneen herran rinnuksille. Onneksi jäin seuraavalla pysäkillä, ja kiisin täyttä päätä töihin.

Työpöydältäni nappasin valmiiksi laatimani kysymykset, ja suuntasin työtilojemme saunaan tekemään haastattelua, sillä kokoustilat ovat lähes poikkeuksetta käytössä. Saunan olemme havainneet rauhalliseksi paikaksi toteuttaa puhelinhaastatteluja. Pimeässä saunassa kaijuttimessa olevaan puhelimeen höpiseminen tuntui tietenkin hiukan hölmöltä, mutta sujui muitta mutkitta, kunnes saunan ulkopuolelta alkoi kuulua epämääräistä kolinaa. Yritin olla välittämättä siitä, ja keskittyä puhelimen toisessa päässä olevaan mieshenkilöön, mutta pian se kävi lähes mahdottomaksi, kun naisääni saunan ulkopuolelta kiljaisi "onko siellä saunassa joku mies?"

Haastateltavani puhelimen päässä hiljeni, kun vakuuttelin suihkutilassa olevaa naista siitä, ettei tällä ollut hätää, ja että tein vain puhelinhaastattelua. Puhelun suoritin loppuun naisen käydessä suihkussa oven toisella puolella. Onneksi haastateltavani oli varsin ymmärtäväinen, ja lähinnä nauroi hullunkuriselle päivälleni.

Loppu päivä sujui ongelmitta - ihme kyllä. Sain täytettyä kakkuni, ja siitä tuli jopa ihan nätti (vaikka kermavaahto hiukan loppui kesken). Tarjoillessani kaukkua iki-ihanille työkavereilleni, nämä toivat eteenki lahjakassin ja valmistautuivat jonkinlaiseen jäähyväispuheeseen. Tippalinssissä kuuntelin kauniita sanoja, ja minulle tuli jo ikävä heitä. Kassista löysin hajuveden, kynsilakkoja ja juoksukengät (juuri kun olin kaksi päivää sitten kironnut juoksukengättömyyttäni). Työpäivän jälkeen menimme työkaverini Miian kanssa vielä kaupungille. Tahdon jo takaisin MissMixiin.

Huomenna laitan kuvia. Tuntuu tyhjältä, kun tiedän etten maanantaina suuntaakaan kohti Punavuorta.

xoxo Heidi

Great, perfect - happiness

Takana on nyt aivan ihana viikonloppu! Ollaan vietetty aikaa perheen kanssa. Tänään käytiin porukoilla kylässä; Anssi ja pikkuveli vaihtoivat Mazdaan kesärenkaat, kun minä etsin haravan lainaan. Meidän takapihalta on sulanut jo kaikki lumet, joten pääsen haravoimaan. Tänään käväisin hiukan kurkkimassa ja kyllä sieltä mullasta kukan versoja puski :) Ihanaa!

Tänään siivosin oikein kunnolla ja laittelin paikkoja kuntoon. Katsottiin Anssin kanssa Californicationin ensimmäinen kausi viikonloppuna - juu hiukan innostuttiin! Muutenkin meillä oli todella ihana viikonloppu yhdessä, enkä usko, että voisin tuntea itseäni enää yhtään onnellisemmaksi. Rakastan tätä miestä!

Työharjoittelua on jäljellä enää kaksi viikkoa, ja se tuntuu haikealta. Paikka on kuin minulle luotu, tunnen kuuluvani sinne. Harmittaa todella paljon jos joudun jättämään hyvästit "lopullisesti". Lisäksi kouluakin on jäljellä enää reilu kuukausi, mikä tuntuu kummalta. Vuosi on hurahtanut hetkessä. Kohta olen valmis lehtitoimittaja! 

Enää 4 päivää Justin Bieberin keikkaan. Kyllä, me mennään Anssin kanssa ensi perjantaina Justinin keikalle. Uskon että siitä tulee varsin hauskaa, kunhan selvitään hengissä fanaattisilta pikkubeliebereiltä. Onneksi ollaan oikea teräspari, joten pahimmassa tilanteessa päihitetään kyllä muutama tuhat pikkubelieber ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa!

xoxo Heidi