Yhden kortin varaan kaikkeni paan, sata prosenttia itsestä annan

On suorastaan hassua, miten jotkut pienet asiat voivat tehdä onnelliseksi, ja jopa pelastaa päivän. Köyhät ritarit ja kodilta tuoksuva äiti, Whatsapp viesti, joka tuo hymyn huulille, Anssi Kelan kuunteleminen ruuanlaiton yhteydessä, tärkeään ihmiseen törmääminen ennen työvuoron alkua, vanhojen suomi-iskelmien popittaminen ja tahdissa reivaaminen perheen kanssa, sekä nauravainen asiakaspalvelija Verotoimiston linjoilla. Nämä pienet asiat ovat piristäneet lähipäivinä minua enemmän, kuin olisin voinut uskoa. Yhteen koottuna ne muodostavat onnistuneita, ja ilon täyttämiä päiviä. On suorastaan uskomatonta ja jopa järjetöntä, miten jonkun ihmisen näkeminen, tai pitkään nukkuminen voi pelastaa kokonaisen päivän.

 

 

Tein eilen arkisen muutoksen, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Puoli vuotta sitten se olisi tuntunut täysin mahdottomalta ratkaisulta, mutta nyt sain asiani hoidettua sille mallille, että oli aika muuttaa suunnitelmat teoiksi. Muutin lentokentällä työsopimukseni osa-aikaiseksi. Suunnaton taakka putosi harteiltani, ja tuntuu kuin voisin jälleen hengittää paremmin. Työmääräni turvatarkastajana vähenee huomattavasti, mikä tarkoittaa normaaleja kahdeksan tunnin yöunia, mahdollisuutta jaksaa käydä salilla, sekä energiaa siivota, ja huolehtia arjen askareista. Olen kaivannut etenkin salilla käymistä. Rakastan sitä energiaa ja hyvän olon tunnetta, mikä minut valtaa onnistuneen treenin jälkeen. Vihaisena on mahtavaa suunnata salille purkamaan ärtymys ja kurjat tunteet - kaiken lisäksi se vieläpä toimii.

 

Talveani tulee myös piristämään pikkuveljeni kanssa yhdessä varattu matka Riikaan. Pääsemme vaihtamaan eurot lateihin, pakkaamaan nesteet minigrip-pusseihin, heiluttamaan työkavereille, jotka jäävät vääntämään hullua päivää turvatarkastukseen, ja syömään lentokentän ylihinnoiteltuja ruokia matkaliput kourassa. Minilomamme syy saa ihoni nousemaan kananlihalle ilosta. 7.1 Arena Riga täyttyy hurmioituneista jääkiekkofaneista, ja on aivan mahtavaa päästä kannustamaan Jokerit voittoon Dinamo Rigan kotiottelussa.

 

kuvat we♥it

 

Näihin fiiliksiin ja tunnelmiin suljen tämän päivän. Painan pääni tyynyyn, ja nukahdan vanhempieni huoneesta kantautuvaan vaimeaan kuorsaukseen. Ihanaa olla kotona.

 

xoxo Heidi

Sinä olet niin kaukana, toisessa maassa, se repii mieleni

Jälleen kerran, elän erilaisia aikoja. Unelmoin edelleen, mutta ajoittain kaamos kiskoo minut mukanaan pimeyteen. Joskus valoisaan tulevaisuuteen uskominen tuntuu lähes mahdottomalta. Kahden työn tekeminen väsyttää ja hajottaa minua hullun lailla vapaapäivien huvetessa lähes olemattomiin. Kuitenkin helpompi ja tasapainoisempi arki siintää jossakin tulevaisuudessa. Eihän lentokentän 40 tunnin ylityöt kolmeen viikkoon, ja Expertin vuorot siihen lisäksi, kuulosta hirmuisen levolliselta touhulta. Mutta uskon siihen, että tämä rauhoittuu.

 

 

Jälleen kerran olen saanut sekoitettua kuvioni, ja satutettua ihmistä, jota en koskaan eläessäni olisi halunnut satuttaa. Vaikka oloni tämän kaiken sotkuisen sumun jälkeen on helpompi, on se samalla moninkertaisesti sekavampi ja usvaisempi. Mitä näissä pyörremyrskyjen sekoittamissa vahvoissa tunnetiloissa kuuluisi tehdä niin, ettei ketään satu? Sulkeutua itseensä, ja olla kertomatta kenellekään siitä, mitä todella pään sisällä liikkuu? Vai kenties jakaa kaikki maailmalle, tai edes niille, joilla on oikeus niistä tietää? Joka tapauksessa uskon, että sielu, johon eniten sattuu, on minun. Tämä saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei ole, sillä se olen minä, joka jää kuvioiden ulkopuolelle nuolemaan näppejään.

 

"Jos se mokaa niin sä tiedät mis oon. Ei kai mikään tääl niin lopullist oo." 

 

Huhtikuussa, kuukausia sitten, luulin tehneeni oikean ratkaisun. Kesällä se osoittautui vääräksi, ja sain uuden mahdollisuuden todistaa olevani kaiken sen arvoinen. Jostakin kumman syystä tilanne kuitenkin lipui käsistäni, ja nyt olen jälleen kerran menettämässä enemmän kuin haluaisin. Nyt joku muu on saamassa onnen, joka joskus oli melkein minun. Tiedän tämän olevan naurettavaa tajunnan virtaa, joka monellekaan ei merkitse mitään. Toivon silti tämän herättävän ajatuksia teissä, jotka kamppailette ehkäpä hankalien päätösten parissa. Jos en muuta ole vuoden sisällä oppinut, niin sen, että elää tulee täysillä. En antaisi enää yhdenkään oikealta tuntuvan mahdollisuuden mennä ohitseni. Tartun jokaiseen hetkeen, kuin viimeiseen oljenkorteen. Jos jokin tuntuu oikealta, tartun siihen - tuli sattumaan taikka ei. Sillä jos elämässä varoo kipua, ei mitään voi saavuttaa. Mieluummin pohdin myöhemmin "minä ainakin yrtin ja tein kaikkeni", kuin "minun olisi pitänyt yrittää, ja antaa itsestäni enemmän."

 

Tällä hetkellä minusta nimittäin tuntuu, että minun olisi pitänyt antaa itsestäni enemmän, mutta juuri nyt se taitaa olla liian myöhäistä.  Näinä kaikkina kaamoksen pimeinä hetkinä olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minulla on perheeni. Tiedän monen ystäväni ihmettelevän sitä, kuinka hyvät välit minulla on perheeseeni. He ovat voimavarani, josta en koskaan luopuisi. Sillä loppu peleissä, mitä minä edes olisin tällä hetkellä ilman perhettäni.

 

kuvat we♥it

 

"Kun haluun blaadaa, niin blaadaan. Jos haluun kaataa, niin kaadan."

 

xoxo Heidi

Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Silmät meinaavat painua kiinni, haaveet pehmeästä lämpimästä sängystä pyörivät mielessä lähes tauotta. Tekisi mieli sulkea silmät ja käpertyä tuoliin mukavaan asentoon. Nukahtaa vain hetkeksi. Enää neljä tuntia töitä, sitten pääsen nukkumaan. Tuntuu kuin asuisin lentokentällä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, enkä enää osaa hahmotta mitä tapahtui eilen, mitä tänään. Pääsin eilen aamulla seitsemältä töistä, tulin takaisin kahdelta iltapäivällä neljän tunnin yöunien jälkeen, ja olen täällä edelleen. Ylitöiden huumaa. 

Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa ovat sisältäneet? 147,5 tuntia lentokentällä, 14 tuntia Expertillä ja toimittajan hommia. Johonkin väliin olen saanut ahdettua jopa auringon palvontaa, päivän reissun Tampereelle Herra Hakkaraisen taloon, Kesäkaverit, terassi-iltoja ja laatuaikaa perheen kanssa. Unelle sen sijaan ei pahemmin ole löytynyt aikaa eikä paikkaa. Siksi tahtoisinkin painaa raskaan pääni tyynyyn, ja nukahtaa.

Enää kolme viikkoa ylitöitä, jonka jälkeen saan ansaitsemani palkkion. Ostimme Jasminin kanssa lennot Rodokselle. Aion maata auringossa, nukkua pitkään, syödä hyvää ruokaa, ja juoda hienoja drinkkejä. En aio stressata, miettiä töitä tai surra kohtaamiani vastoinkäymisiä. Olen onnellinen, että pääsen kokemaan Rodoksen reissun juuri Jasminin kanssa.

Tänä kesänä olen saanut nauttia lämpimistä kesäöistä, kävellyt alkoholin huuruisena Helsingin keskustassa yömyöhään kesämekossa tuntematta kylmyyttä, hurmioitunut musiikista Ruisrockin väenpaljoudessa, juonut käsittämättömän suuria mansikkamojitoja Prahassa ja tanssinut Elielinaukiolla kurkkulaulajan musiikin tahtiin. Olen haaveillut enemmän kuin aikoihin, tuntenut oloni onnelliseksi, ja jälleen haikeaksi. Olen katsellut sumuista auringonnousua järven rannalla, tullut aamun ensimmäisellä junalla kotiin, lähdettyäni "parille", polkenut töihin auringon noustessa ja raapinut jalkani verille kymmeninen hyttysenpistosten ärsyttämänä. Tämä kesä on ollut elämäni parhaimpia, mutta samalla myös uuvuttavimpia töideni takia. Silti aion vielä nauttia romanttisista kesäöistä, auringosta ja päätä huumaavasta kuumuudesta. Romantiikan kaipuinen sydämeni janoaa lisää kesää.

kuvat maailman parhaalta mökkireissulta

xoxo Heidi

Loistaisimme kilpaa niin kuin pellon yllä loistaa kuu

Pian on viimeinenkin yövuoro lusittu. Jos tarkkoja ollaan, pääsen suuntaamaan kotiin suureen pehmeään sänkyyni Kristan viereen nukkumaan kun kello lyö 7:30. Enää siis muutama tunti, pari energiajuomaa, kymmeniä hyviä biisejä ja luultavasti pari sytkäripoistoa edessä. 

Tänään päätettiin heti työvuoron alkuun työkaverin kanssa yhdessä tuumin kehittyä entistäkin paremmiksi turvatarkastajiksi ja lukkotiirikoijiksi, joten kipattiin purkillinen lukkoja pöydälle, ja alettiin tiirikoida. Onneksi ollaan Teemun kanssa näppäriä käsistämme, ja saatiin kaikki (myös ne haastavimmat) lukot auki! Ensi kerran CV:tä päivittäessä täytyykin muistaa lisätä erikoisosaamisena erilaisten lukkojen tiirikointi. Myös numerolukot onnistuvat! ;)

"Ihana kun olet noin positiivinen ihminen", sain kuulla postattuani pitkästä aikaa. Naurahdin hölmistyneenä ja kysyin "oletko sä tosissasi?" En ollut edes ymmärtänyt antaneeni minkään laista positiivista kuvaa itsestäni taikka tämänhetkisestä elämästäni. Musta tuntuu kuin olisin vain ruikuttanut ja valittanut väsymystä silmäpussit loistaen. Tämä ihana lausahdus kaverilta sai mut kuitenkin miettimään. Hymyilen ja nauran paljon. Saatan suuttua, mutta mun kiihkolleni usein vain naurahdellaan hyväntahtoisesti (tarkoittaako tämä, ettei mua oteta tosissaan?) Osaan nähdä huonojen asioiden hyvätkin puolet. En luovuta, vaan painan menemään vaikka kuinka väsyttäisi. Herkkinä hetkinä vajoan omaan pimeään kolooni, mutta ei mene kauaa kun jälleen näen auringon, ja kömmin pirteänä kohti uusia haasteita. Kai tätä voisi kutsua positiivisuudeksi? Sitä paitsi, mulla todella on kaikki hyvin. Ihana työ, vielä ihanemmat ystävät, täydellinen perhe, kesä tulossa, kiva koti jonne mennä ja oma rauha, ja oikeus tehdä mitä haluaa, milloin haluaa. Miksipä sitä ei siis hymyilisi suupielet korvissa?

Vajaa kuukausi sitten sain mullistettua samaisen kaverini maailmaa huikealla faktallani.

"Kuulin eilen töissä omituisen väittämän: Hattupäiset kuskit ovat kaikkein vaarallisimpia. En ehkä enää ikinä pysty ajamaan autoa nauramatta" - Jussin FB

Tämä huikea fakta tuli jaettua eräänä ei niin kiireisenä iltana töissä. Kysyin Jussilta mitä telkkarista mahtoi tulla seuraavaksi. "Varmaan joku Suomen surkein kuski", Jussi heitti. Ei me jaksettu asiaa sen kummemmin miettiä, kunnes huomattiin, että telkkarissa tosiaan alkoi pyöriä Suomen surkein kuski. Meedio Jussi sai tietää piilevistä kyvyistään, ja mä päätin palauttaa sen maanpinnalle kertomalla millaisia kuskeja liikenteessä kannattaa välttää. Kun isäni opetti mua ajamaan, se valisti mua, että hattupäiset kuskit ovat kaikkein arvaamattomimpia. Eli jos auto seilaa kaistalta toiselle, kannattaa tsekata onko kyseessä arvaamaton hattupää. 

xoxo Heidi

Takana tuhkaksi sillat paloivat, raunioiksi talot sortuivat, tämä on viimeinen mahdollisuus

Ulkona on pimeää ja koleaa, mutta onnekseni istun lentokentän lämmössä yövuoroa painaen. Ihme kyllä, täälläkin on hiljaista öisin. En tiennyt sitä ennen kuin aloitin työni täällä. Kuvittelin täällä olevan menoa kellon ympäri, mutta olen helpottunut, että olin väärässä.

Nämä yövuorot tuntuvat melkein vapaapäiviltä. Sitä nukkuu (tai yrittää nukkua) puoliltapäiville, ja loppu ilta on aikaa puuhailla kaikkea mieltä lämmittävää, kunnes työt alkavat kymmeneltä. Tänään innostuttiin vaimon (Hanieh) ja Veeran kanssa ruokahifistelemään. Kaupassa vierähti varmaankin lähemmäs tunti, kun me ei fiksuina oltu tehty minkäänlaista ostolistaa, saatikka päätetty mitä ruokaa sitä laitettaisiin. Lopulta päädyttiin tekemään pestomozarella leipiä, kanasalaattia ja jälkiruoaksi suklaafondueta. Rakastan viettää näiden naisten kanssa herkutteluiltoja! ♥

Katsoin tänään aiemmin Poliisien uusimman jakson. Kyseessä olin Mikkelin jakso. Siinä on yksi ohjelma, jota odotan aina kuin kuuta nousevaa. En ole koskaan aiemmin ollut kiinnostunut katsomaan Poliisit sarjaa, kunnes kerran katsoin Mikkeli jakson. En tiedä mitä kävi, mutta innostuin! Jarkolla ja Harrilla on mitä hauskimmat jutut, ja usein huomaankin nauravani ääneen. Nyt harmittaa, että täytyy jälleen odottaa viikko nähdäkseen uusimman jakson.

Huhhuh, vielä pitäisi jaksaa aamu kuuteen asti. Huomenna onkin edessä viimeinen yövuoro, ja sitten loppuukin pitkä työputki. Ensi viikolla lähdetään Iidan kanssa laivalla Ruotsiin. Tiedossa on siis pieni, mutta ihana irtiotto arjesta loistoseurassa. Katsotaan jospa siitäkin reissusta saisi jotakin pientä väännettyä tänne teidän luettavaksenne.

Olen ollut taas aivan liian kauan poissa blogimaailmasta, joten kertokaa te ihanat, mitä toivoisitte näkevänne, kuulevanne ja lukevanne blogistani!

Ja seurailkaapa meikäläistä Instagramissa niminemerkillä Heidielinah!

xoxo Heidi