Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisko. Näytä kaikki tekstit

04 huhtikuuta 2014

Rakkaus roiskukoon, sen herra litran mittaan kaas

Viime viikon perjantai oli mitä ihanin päivä.

Vietettiin Suvin kanssa aikaa yhdessä ja nautittiin hyvästä säästä. Suvi oli saanut Teemulta lahjakortin auton konepesuun, joten käytettiin Suvin kupla pesulla. Suvi oli kauhuissaan tulevasta koitoksesta (auton konepesusta), joten lupauduin mukaan henkiseksi tueksi. Kun auto oli puhdas, me suunnattiin hakemaan jäätelöä, ja leiriydyttiin mun parvekkeelleni syömään niitä. Siellä oli lämmin, ja aurinko paistoi suoraan kirkkaalta taivaalta. Kesämusiikki soi, ja jäätelö maistui ihanalle.


Illan vietin Hannan kanssa. Ihana pikkusiskoni täytti tammikuun lopulla 18, ja mä annoin lahjani vasta nyt hiukan jälkikäteen. Olin sanonut Hannalle, että se saa päättää paikan, jonne mennään yhdessä syömään, ja sen jälkeen voitaisiin käydä jossakin kivassa paikassa yksillä. Hirveän valinnanvaikeuden jälkeen Hanna päätti ravintolaksi viihtyisän kiinalaisen Esplanadin puiston kupeessa. Ruoka oli aivan tajuttoman hyvää, ja seura sitäkin parempaa. Sain siskon kasvoille hymyn, kun kaivoin esiin pienen paketin, mistä lopulta paljastuivat hauskat kissasukat. Hanna lupasi laittaa sukat seuraavana päivänä sukkahousujensa päälle - toivon totisesti ettei se oikeasti tehnyt sitä. 
Nautinnollisen ravintolasession jälkeen lähdettiin Stockalle metsästämään Hannalle oikeanlaista hajuvettä. Ajattelin kyseisen operaation olevan mission impossible, mutta oikea tuoksu löytyi varsin nopeasti. Tämän jälkeen päätettiin mennä kokeilemaan Kaivopihan Dubliner. Pubi oli kuin suoraan Irlannista, ja me oltiin aivan haltioissamme. Tilattiin Kilkennyt ja nautittiin viimeiseen pisaraan asti. Huomattiin, että Dublinerissa on yleensä mahdollisuus vaikuttaa taustalla soivaan soittolistaan, mutta sovellus ei ollut perjantaisin ja lauantaisin käytössä, joten kiskaistiin kuulokkeet esille. Toinen nappi toiselle siskolle, ja toinen toiselle, ja taustalle raikaamaan Galway Girl. Näin päästiin mahdollisimman lähelle Dublinia 
Lopulta sanoin Hannalle, että haluaisin käydä vielä yhdessä kivassa paikassa juomassa toiset, ja sen jälkeen voitaisiin lähteä kotiin nukkumaan. Aluksi Hanna hiukan vastusteli, sillä mulla alkoi seuraavana aamuna työt klo: 04:00 ja Hannalla oli tiedossa koepäivä. Sain kuitenkin taivuteltua siskon lähtemään käväisemään toisessa paikassa. Suuntasimme kohti Kamppia. Tavastian kohdalla kiskaisin hämillään olevan Hannan ovista sisään, ja vilautin konserttilippuja ovimiehelle. Hanna toljotti hämillään ympärilleen, ja kyseli mille ihmeen keikalle olin sen tuonut. Virnistin vain, ja talutin siskon narikalle. Käskin sen olla katselematta ihmisten paitoja, taikka seinien mainoksia. Hanna katsoi mua äimänä ja kysyi "No mitä mä sitten katon? Lattiaa?" Kyllä se sitten kuitenkin suostui, kun ymmärsi että halusin pitää yllätyksen. Hetken kuluttua törmättiin Hannan vanhaan kaveriin Annikaan, ja sen kaveriin. Sanoin heti molemmille, että hys hys, Hanna ei tiedä mikä keikka on kyseessä. Molemmat lupasivat olla hiljaa.
Sain pidettyä yllätyksen miltein loppuun saakka: noin 20 minuuttia ennen keikan alkua toinen tytöistä vahingossa möläytti nimen Samuli Putro, ja Hannan silmät laajenivat lautasen kokoisiksi. Tiesin onnistuneeni. Toinen tyttö pyyteli nolona anteeksi, mutta siinä vaiheessa esiintyjän paljastuminen ei enää haitannut. Tunsin oloni niin onnelliseksi, kun näin Hannan innosta loistavat kasvot ja suunnattoman riemun. Ei mennyt enää kuin hetki, ja keikka alkoi. Samuli Putron esitystä voisi kuvailla sanoin: täydellisyys, hurmio, kauneus, rakkaus, tunteellisuus, onni ja hekuma.
Olimme lähestuulkoon koko keikan ajan käsikädessä. Rakastan siskoani, en olisi voinut koskaan toivoa parempaa ♥

Dublinerissa oli ihana tunnelma, aivan kuin olisi istunut Irlannissa jossakin paikallisessa pubissa.

Olisin tehnyt teille pitkästä aikaa videopostauksen, mutta olen kipeänä ja ääneni on mennyt. Vahva ja lähes taipumaton työmoraalinikin joutui antamaan periksi, ja antoi minulle luvan saikuttaa. En edes muista milloin olisin viimeksi ollut sairaslomalla. Olen yleensä aina sinnitellyt töissä, vaikka olisi kuinka kipeä olo. Esimerkiksi viikko, jolloin oli Expert Expo, ja aloitin uuden työni lentokentällä, on hyvä esimerkki periksiantamattomasta työmoraalistani. Expert Expoon olen aina suhtautunut niin, että sitä ei jätetä mistään hinnasta väliin, oli mikä oli. Viimeksi olin vain pahassa flunssassa, mutta muutama vuosi takaperin olin expossa keuhkoputkentulehduksessa. Joka tapauksessa, viime vuotisen Expon jälkeen heti seuraavana päivänä aloitin lentokentellä. Flunssani oli pahentunut entisestään, ja oloni oli aivan kammottava, mutta ei ensimmäisinä päivinä olla poissa mistään hinnasta! Joten siellä minä pyörin, kuumessa ja huonovointisena.
Tällä viikolle tein virheen ja mansin hyvää onneani "Mä en ole ollut kertaakaan kipeänä sen jälkeen kun altoin kentällä!" Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

xoxo Heidi

03 toukokuuta 2013

Murphyn laki

Kaksi negatiivista palautetta eräälle taholle, lämmennyttä kermavaahtoa ja mielenkiintoinen kohtaaminen kesken työkeikan - näin alkoi viimeinen päiväni MissMixissä.

Siskoni Hanna tuli torstai-iltana kylään ja jäi yöksi. Katsottiin yhdessä viisaaseen aikaan menevä bussi, jotta molemmat olisimme hyvissä ajoin koulussa ja töissä. Aamulla lähdimme ajoissa kävelemään bussille, mutta kuinka kävikään, sieltä se huristi täyttä päätä etuajassa. Siinä sitten pingottiin täyttä vauhtia kohti bussipysäkkiä kermavaahdot, mansikat ja kakkupohjat kangaskassissa lennellen. Onneksi pysäkillä oli nainen, joka pysäytti bussin. Juuri kun olin ehtinyt bussin ovelle, kuski sulki ovet ja jatkoi matkaansa. Muutama kirosana siinä pääsi ilmoille, kun Hannan kanssa istahdettiin pysäkille odottamaan seuraavaa bussia. Kaivoin taskusta puhelimeni, ja rupesin naputtaa moraalisaarnaa yleisistä hyvistä tavoista HSL:n palautelomakkeeseen. Kuski nimittäin oli vallan hyvin nähnyt meidän juoksevan ja olevan ovella, mutta ilmeisesti oli leikkituulella ja halusi leikkiä hippaa kiireisten ihmisten kanssa.
Onneksi oli aurinkoinen ja lämmin sää, joten pysäkillä istuminen ei tuntunut pahalta. Ainoa vaan, että seuraava bussi jätti tulematta. Hampaita kiristellen kaivoin samaisen HSL:n palautelomakkeen puhelimeni selaimeen, ja aloin naputtaa uutta viestiä tällä kertaa entistäkin turhautuneempana. Pelkäsin kangaskassissani olevan kermavaahdon puolesta, ja manasin huonoa tuuriani.
Vihdoin kahden palautteen ja puolentunnin odottelun jälkeen seuraava bussi saapui. Menimme siskoni kanssa ovelle, kun ohi pyöräileva mies meinasi ajaa siskoni päälle ja karjaisi kauniin tervehdyksen "Painu v*ttuun siitä!" Aikuismaista käytöstä?
Luojan kiitos bussimatka sujui sen kummemmitta ongelmitta kunnes Sörnäisten kohdalla kellon tullessa 8.40 muistin kello yhdeksäksi sovitun puhelinhaastatteluni. Onneksi olin muistanut kirjoittaa kalenteriini haastateltavan numeron, joten sain soitettua ja ehdotettua, että tekisimme haastattelun puolituntia myöhemmin. Onnekseni se sopi hänelle. Päästyäni keskustaan riensin raitiovaunupysäkille ja katsoin kuinka kutosratikka lähti suoraan nenäni edestä. Loistavaa! Jäin odottamaan seuraavaa, jonka pysäkiltä on hiukan pidempi matka kävellä, mutta se sai kelvata. Spåran saapuessa tunsin helpotuksen aallon vyöryvän ylitseni. Matkalla tein kuitenkin virheen ja satuin vilkaisemaan vieressani istuvaa kanssamatkustajaani: kuola valui valtoimenaan nukahtaneen herran rinnuksille. Onneksi jäin seuraavalla pysäkillä, ja kiisin täyttä päätä töihin.
Työpöydältäni nappasin valmiiksi laatimani kysymykset, ja suuntasin työtilojemme saunaan tekemään haastattelua, sillä kokoustilat ovat lähes poikkeuksetta käytössä. Saunan olemme havainneet rauhalliseksi paikaksi toteuttaa puhelinhaastatteluja. Pimeässä saunassa kaijuttimessa olevaan puhelimeen höpiseminen tuntui tietenkin hiukan hölmöltä, mutta sujui muitta mutkitta, kunnes saunan ulkopuolelta alkoi kuulua epämääräistä kolinaa. Yritin olla välittämättä siitä, ja keskittyä puhelimen toisessa päässä olevaan mieshenkilöön, mutta pian se kävi lähes mahdottomaksi, kun naisääni saunan ulkopuolelta kiljaisi "onko siellä saunassa joku mies?"
Haastateltavani puhelimen päässä hiljeni, kun vakuuttelin suihkutilassa olevaa naista siitä, ettei tällä ollut hätää, ja että tein vain puhelinhaastattelua. Puhelun suoritin loppuun naisen käydessä suihkussa oven toisella puolella. Onneksi haastateltavani oli varsin ymmärtäväinen, ja lähinnä nauroi hullunkuriselle päivälleni.

Loppu päivä sujui ongelmitta - ihme kyllä. Sain täytettyä kakkuni, ja siitä tuli jopa ihan nätti (vaikka kermavaahto hiukan loppui kesken). Tarjoillessani kaukkua iki-ihanille työkavereilleni, nämä toivat eteenki lahjakassin ja valmistautuivat jonkinlaiseen jäähyväispuheeseen. Tippalinssissä kuuntelin kauniita sanoja, ja minulle tuli jo ikävä heitä. Kassista löysin hajuveden, kynsilakkoja ja juoksukengät (juuri kun olin kaksi päivää sitten kironnut juoksukengättömyyttäni). Työpäivän jälkeen menimme työkaverini Miian kanssa vielä kaupungille. Tahdon jo takaisin MissMixiin.


Huomenna laitan kuvia. Tuntuu tyhjältä, kun tiedän etten maanantaina suuntaakaan kohti Punavuorta.

xoxo Heidi

19 maaliskuuta 2013

Kaunis maailma

Hei! Tänään on ollut kertakaikkisen ihana päivä (jossei kello kuuden herätystä lasketa mukaan..) Olin töissä jo kahdeksalta ja askartelin yhden jutun toukokuun numeroa varten.. Onnistuin toki myös sähläämään - kaadoin kahvikupin sisältöineen pöydälleni. Onneksi kahvi ei yltänyt lehtipinoihin eikä hienoon luomukseeni, ja työkaverit ampaisivat heti apuun talouspapereineen. Sain polkaistua käyntiin muutaman juttuprosessin ja kehittelin uusia ideoita. Ensi keskiviikkona ilmestyy uusin MissMix, jossa on muistaakseni viisi tai kuusi mun kirjoittamaani juttua :----) Jännittää aika paljon.
Pääsin töistä aikaisin ja päätin mennä Vapianoon syömään. Oli ihana kävellä aurinkolasit päässä auringonpaisteessa (vaikka ilma onkin hemmetin kylmä..)
Nyt sitten vielä uimaan. Mulla on ollut kamala uimishimo jo monta viikkoa, mutta aluksi en voinut tatuoinnin takia mennä, ja nyt en ole vain ehtinyt.. Joten ihana vihdoin päästä uimaan.
Ainiin. Viikonloppuna olin tädillä ja porukoilla yötä. Käytiin Hannan kanssa ajelemassa ihanasss auringonpaisteessa ja parkkeerattiin Mazda yhden hautausmaan parkkikselle. Avattiin ovet ja otettiin aurinkoa. Kevät oikeasti on täällä ja johdattelee meidät kohti kesää :)


xoxo Heidi 

24 helmikuuta 2013

Siskopäivä

Viikonloppu meni lepposasti lähinnä siskon kanssa hengaillessa. Launtaina käytiin vanhempien ja Hannan kanssa leffassa katsomassa Vuonna 85. Aluksi se oli todella hyvä, ihana Suomen kesä ja mystinen rakkaus. Alun kesähuuman jälkeen leffa kuitenkin oli onnistuttu kääntämään tyypilliseksi suomalaiseksi leffaksi: kaikki on päin helvettiä, jokaista ahdistaa, ja alkoholi virtaa. Miksi suomalaiset, oi miksi? Onneksi leffan aikana soi kaiken aikaa ihania biisejä, se koitui elokuvan pieneksi pelastukseksi.
Käytiin myöskin syömässä paljon puhutussa Vapianossa. Meidän kokki oli ilmeisesti tullut duuniin suoraan villistä yöelämästä, sillä herra oli sen verran laginen, eikä haukotusten määrää voinut edes laskea.. Tuloksen huomasi myös ruoassa ja se hiukan harmitti. Muutoin kyllä tykkään kyseisestä ravintolasta :) Ainakin pasta on todella hyvää!


Hanna tuli sitten meidän kämpille yöksi. Katsottiin Putouksen viimeinen jakso, ja joku aika surkea ylipitkä leffa. Mulle oli kerran Filmtownissa sitä suositeltu, ja muutenkin oltiin kuultu kehuja siitä, mutta ainakin toistaiseksi se pääsi huonojen K-18 trillerien listalle. Yhtäkään hyvää sellaista ei muuten ole vielä tullut vastaan -  ja Hanna kuitenkin omistaa oikean kauhuleffa/trilleri kirjaston.



Nyt sitten ajattelin vain lahnata, katsoa telkkaria ja odottaa, että muru tulee kotiin :)

Kertokaa, mitä mieltä olette blogin uudesta ulkoasusta! :)

xoxo Heidi

15 marraskuuta 2012

Toivepostaus 1 - päiväkuvina

Toivepostaus 1 - päivä kuvina
Eli siinä eilinen päiväni kuvina! Tiivistän vielä lyhyesti sanoiksi :)
Aamulla lähdettiin siskon kanssa yhdessä kouluun, tiputin sen sitten Hertsikan asemalle, mistä se meni metrolla loppumatkan. Koulussa täytyi tehdä kaksi juttua: ensimmäinen aamun luennosta ja toinen koulumme näytelmästä. Väänsin sitten ne siinä iltapäivän aikana. Koulun jälkeen käytiin vielä Marian ja Sonjan kanssa Expertillä, ja myin niille puhelimen ja läppärin :) Siitä unohdin ottaa kuvan.. Sitten heitinkin ne jo Martsarin asemalle ja lähdin itse pehkuihin (vaikka kello oli vasta puoliseitsemän..) Senpä takia tämä ei ole ihan niin monipuolinen, joten teen kyllä lähiaikoina toisenkin :---)
Postauksen starboina: Hanna, Maria, Sonja, Ville, Laura, Bambi ja Vilkku

Sitten ei muuta kuin lukemaan juttua Laajasalon opiston näytelmälinjalaisten tulkinnasta Hella Wuolijoen kirjoista Niskavuoren väestä.

xoxo Heidi