Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ikävä. Näytä kaikki tekstit

05 elokuuta 2013

Vieläkö näen unia


Todistaakseni että olen yhä elossa, päätin kirjoittaa novellin. Saatan vielä muokkallai sitä, mutta tässä on ensimmäinen versio. Kertokaa mitä pidätte!

”Vieläkö olet nähnyt niitä unia?” kysyit ja katsoit kulmiesi alta. Katseesi kertoi sinun tietävän vastaukseni, mutta sinun oli silti kysyttävä samaa kerran viikossa. Nyökkäsin.
    ”Edelleen joka lauantai”, totesin viileästi. Toinen kulmakarvasi kohosi ja suusi aukesi raolleen valmiina kysymään lisää. ”Ja herään kello 02.02”, lisäsin ennen kuin ehdit kysyä. Tuntui turhalta käydä tämä sama keskustelu viikoittain, mutta jotkut uskoivat siitä olevan hyötyä. Itse en kyseistä hyötyä ollut vielä huomannut, mutta enhän ollut asiantuntija. ”Siitä on nyt 234 päivää”, mumisin hihaani ja tuijotin parkettia. Näin sivusilmällä sinun liikahtavan. Kohta kysyisit mitä ajattelin asiasta. Voisin vastata ennen kuin ehdit kysyä, mutten jaksa.
    ”Mitä ajattelet asiasta tällä hetkellä?” kysyit ja tapitit minua asiallisesti. Kohautin harteitani ja ynähdin. Myttäsin nenäliinan kädessäni ruttuun ja yritin suoristaa sen. Mikään ei tulisi muuttumaan. Istuisin täällä vielä vuodenkin päästä. Tai kolmen vuoden.
    ”Vihloo. Särkee. Jomottaa. Rintaa puristaa eikä henki kulje niin kuin ennen. Mietin helpottaako tämä koskaan, ja olen aika varma ettei helpota”, kuiskasin. Huomasin jälleen hierovan sormusta vasemmassa nimettömässäni. Sisälläni muljahti ikävästi, ja päästin irti sormuksesta. Epävarmuus repi minua palasiksi. Kaipasin häntä niin paljon, päivä päivältä enemmän, enkä tiennyt missä hän oli. Kukaan ei tiennyt. Vuosi sitten maailmanrauhaa halajava pellavapääni oli kiskonut päälleen maastokuvioiset housut ja takin, ja astunut lentokoneeseen. Silloin uskoin hänen palaavan puolenvuoden kuluessa niin kuin oli tarkoitus. Hänen päätöksensä lähteä rauhanturvaajaksi pelotti minua, mutta tiesin sen tekevän hänet onnelliseksi, joten en yrittänyt estellä. Hän sai yrittää pelastaa maailmaa. Ensimmäiset kuukaudet tuntuivat kurjilta, sillä odotin hänen tekstiviestejään kuin kuuta nousevaa, eikä niitä todellakaan tullut usein. Ei edes joka kerta kun kuu nousi taivaalle. Viestien silloinen odottaminen ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna jokapäiväiseen odotukseeni, joka piinasi minua unissanikin. Se ei jättänyt minua rauhaan hetkeksikään.
   Havahduin ajatuksistani kun sinä yskähdit. ”Jatketaanpa unistasi. Ovatko ne muuttuneet ollenkaan lähiaikoina?"
   Kyllä ne olivat. En vain tiennyt uskalsinko myöntää sitä, sillä muutokset pelottivat minua entisestään. ”Istun sen ravintolan nurkkapöydässä – yksin. Pöydällä on kynttilä, jonka liekki lepattaa hennosti. Pälyilen ympärilleni lähes tyhjässä ravintolassa. Käteni hikoavat ja koitan hangata niitä hameeni helmaan samalla kun vilkuilen vastakkaisella seinällä olevaa kelloa. Tarjoilija tulee kysymään odotanko yhä. Nyökkään ja hän poistuu. Vahtaan kelloa, se tulee kahdeksan. Pian näen tutun hahmon kävelevän kohti. Se on hän, valkoinen neule päällään. Hän näyttää siistiltä ja huolitellulta, hiukset geelillä laitettuna, kello kädessä. Hän istuu eteeni ja hymyilee yhtä lumoavasti kuin aina, ja tarttuu käteeni. Samalla hetkellä tarjoilija tuo pöytään spagettiannoksen ja kaksi viinilasia. Kynttilän liekki lepattaa edelleen. Hän kahlitsee minut katseellaan ja tiukentaa otettaan. En kaipaa sanoja, eikä hänkään. Lämpö kulkee lävitseni, kun hän sipaisee kämmenselkääni. Sitten hän irrottaa toisen kätensä, ja työntää sen taskuunsa. Taustalla musiikki voimistuu, se on hempeää ja hivelee ilmaa ympärillämme. Tuntuu kuin tunnit kuluisivat, vaikka kuluu vain muutama sekunti. Hän ottaa käden taskustaan ja polvistuu eteeni. Henkeni salpautuu, kun hän vetää esille sormuksen. ”Teetkö minusta maailman onnellisimman miehen, ja tulet vaimokseni?” hän kysyy. Nyökkään liikuttuneena, en saa sanaa suustani. Hän työntää sormuksen nimettömääni hitaasti, ja silittää kättäni. Hänen silmänsä ovat kostuneet, mutten ehdi sanoa mitään, kun maa allamme alkaa täristä. Erehdyn katsomaan viereistä pöytää, ja kun katseeni palaa häneen, on hänellä päällään maastounivormu, ja katse lasittunut. Ravintolan seinät murtuvat ja lattia rakoilee. Maa tärähtää ja kaadun lattialle. Otteeni hänen kädestään irtoaa, enkä saa enää tartuttua häneen. Hän yrittää saada minusta otetta, muttei onnistu. Mies mustassa kaavussa ilmestyy hänen taakseen, ja tarttuu kiinni jalkaan. Yritän huutaa, mutta minusta ei lähde ääntää. Hän katoaa silmistäni. ”Sinulla ei ole hätää, sillä olen aina luonasi”, kuulen hänen sanansa viimeisenä, ja herään hikisenä sängyssäni.” Minua puistattaa ja huomaan vapisevani. Hän on poissa. Hetki jona sain puhelun hänen katoamisestaan, muutti elämäni täysin. Hääpuku vaatekomerossamme odotti kesää, mutta tärkein puuttui. Mitä tein hääpuvulla jos kihlattuni puuttui?

    ”Näkyikö päivämäärää tällä kertaa missään?” kysyit. Pudistin päätäni. Toinen helmikuuta. Päivä jona olit kosinut minua.
  Puhelin kädessäni alkoi täristä. Tuntematon numero. Sydämeni jätti lyönnin välistä. Olisiko se tämä? Ruumis olisi löydetty? Vai mies elossa? Sinä katsoit minua rohkaisevasti. Nostin puhelimen korvalleni ja vastasin ääni väristen. ”Neiti Aroniitty?”, kuului puhelimesta tuntemattoman miehen ääni. Ynähdin. ”Miehenne on löytynyt. Saatte hänet kotiin vuorokauden sisällä.” En saanut henkeä ja silmissäni sumeni. Seuraavana hetkenä makasin maassa tajuttomana.


Ilma oli lämmin, eikä taivaalla näkynyt yhtäkään pilveä. Minun ylläni valkoista hattaraa, hän tyylikkäässä mustassa. Kuiskatessani ”tahdon” tiesin, ettei minun tarvitsisi enää koskaan pelätä, sillä kaikki mitä tarvitsin seisoi edessäni, eikä ollut lähdössä minnekään. 


we♥it

xoxo Heidi

04 joulukuuta 2012

Voisin nukkua sata vuotta niin kuin Prinsessa Ruusunen

we♥it
 
xoxo Heidi

03 joulukuuta 2012

Can't sleep

On taas se päivä (yö) viikosta, kun ei tule uni, koska se tärkein puuttuu jälleen vierestä. Tuntuu aivan mahdottomalta kun on saanut nukkua kaksi yötä onnellisesti lämpimässä turvassa, ja sitten täytyisi nukahtaa yksin. Olen kierinyt sängyssä peiton alla jo monta tuntia. Lopputulos - edelleen hereillä.

 I found you, in the darkest hour
I found you, in a pouring rain
I found you, when I was on my knees
And your love pulled me back again
Found you in a river of pure emotions
I found you, my only truth


we♥it

 I hope you don't mind, I hope you don't mind that I put down in words
How wonderful life is now you're in the world

Ps. Tiedän, että olen nolo
xoxo Heidi

23 marraskuuta 2012

Päivän asu - ikävä kesää.
Toppi ja paita New Yorker, farkut muistaakseni H&M (yli 4vuotta sitten)

Nyt sitten täpinöissäni odotan että muru ilmestyy kotiin :---) Vihdoin pääsen viettämään viikonloppua! Edellisestä kunnon viikonlopusta onkin jälleen se kaksi viikkoa. Oon liekeisss!

xoxo Heidi

20 marraskuuta 2012

Oon ehkä maailman onnellisin ja onnekkain tyttö ♥
enää kaksi päivää
we♥it

xoxo Heidi

15 marraskuuta 2012

Fiiliksiä

Juu ja sitten tähän menoja ja meininkejä sunnuntailta ja tältä päivältä :)
sillä raukalla on nahanluonti kesken, ja silmässä sitä :( mutta siinä se patsastelee ylväänä

Siinä menoja sunnuntailta :) Ja lauantailta? Lauantaina isovanhemmat tuli syömään, ja äiti laittoi älyttömän hyviä ruokia! Mussutin mahan täyteen. Sunnuntaina chillailtiin ja poltettiin kynttilöitä :) Anssi on söppänä.


Tänään näin Anssia. En oikeasti voisi tuntea itseäni onnellisemmaksi ♥ Oon tässä pari viikkoa kulkenut kuin jossakin sumussa, mutta tänään olen ollut onnellisempi kuin pitkään aikaan. Tuntuu siltä että tämä maailma on myös mua varten. Kiitos Anssi, rakastan sinua ♥
Sen jälkeen kun olin Anssi nähnyt menin kouluun, missä päästiin osallisiksi johonkin maailman turhimpaan juttuun - kummalliseen pressitilaisuuteen, joka oli kyllä aika floppi. Väännettiin Marian kanssa siitä jutut, ja mentiin tekemään sushia. tuli todella hyvää! Mums.
Nyt skypetän murun kanssa, ja suunnitellaan joululahjoja. Tehtiin Anssin kanssa veto, että mitä se saa, jos IFK voittaa tänään, ja mitä mä saan jos Jokerit voittaa. No niinhän siinä kävi että Jokerit voitti, joten meikäläinen voitti. Tiedossa siis romanttinen ilta! :----) Tosin, niitä nyt on muutenkin.. Hihi. Mutta palailen taas lähipäivinä!
Ps. Tiedossa saattaa myös olla kolumni, jos toinenkin, sillä tällä neidillä on tällä hetkellä muutamastakin asiasta enemmän kuin pari sanaa sanottavana.

xoxo Heidi

09 marraskuuta 2012

Mennään Vaskiluotoon vähän vehtaan..

Ihanaa, vihdoin on perjantai! Saan kullan kotiin ♥ Ollaan nähty viimeksi kaksi viikkoa sitten, ja tuntuu uskomattomalta, että se aika on vihdoin ohi. Enää tunti :---) Aion yllättää Anssin, koska sillä on ollut rankat kaksi viikkoa. Laitan paljon kynttilöitä, ja se saa hieronnan ja hyvää ruokaa. 

Sain kommenttia, että kannattaisi alkaa päivittää useammin, tai lukijat lähtee. Tahdon siis pahoitella kaikille, etten ole ehtinyt postailla lähiaikoina. Opiskeluiden, töiden ja kaiken muun elämän sovittaminen yhteen vie yllättävän paljon aikaa, ja näin kaamosaikaan tämä tyttö ainakin tarvitsee paljon unta. Ja täytyyhän sitä hiukan nähdä elämääkin, että on jotakin mistä kirjoittaa ;) Pahoittelut joka tapauksessa siitä, että on ollut hiljaista.

Tämä viikko on koulussa käytetty työharjoittelupaikan etsimiseen, CV:n viilaamiseen ja työhakemuksen kanssa puurtamiseen. Töissä on tullut väännettyä muutama päivä, ja tiistaina oli koulutustapahtuma - oli muuten hyvää ruokaa ja muutenkin kiva meno. Eli ei muuta kun ostamaan multa tabletit, puhelimet ja liittymät ;)

värjäsin hiukset torstaina taas vaaleemmiksi. huomaako eron?
 Laitoin jo jouluvalot ikkuinoihin!

Seurailkaapa mua instagramissa, sinne tulee kuvaa päivittäin :)


Nyt lähden hakemaan Anssia kotiin! Viikonloppuja.

xoxo Heidi

25 lokakuuta 2012

Back to life

Kuolin mutta heräsin henkiin. Näin lyhyesti ja mukamas hauskasti sanottuna.
Tässä sitten niitä kuvia uusista vaatteista ja ostoksista :)

 paidat ovat uusia, kaikki paitsi musta ovat Hyvinkäällä avatusta uudesta New Yorkerista. Hintaluokka 10-15e. Musta paita kirppikseltä eurolla
kengät ja laukku kirppikseltä - laukku 3,5e ja kengät 3e
pahoittelu huonolaatuisista ja muutenkin surkeista kuvista

Huomenna lähdetään rakkaan kanssa Mikkeliin. Haen sen lautalta, ja sitten alkaa ihana yhteisen viikonlopun vietto, pitkästä aikaa :---) Tuntuu kuin viime kerrasta olisi ikuisuus, herrahan oli viime viikonlopun kiinni. En malta odottaa, enkä jaksaisi nukkua, vaan päästä samantien Anssin syliin. Noh, huomennahan se hetki jo koittaa.

Nonniin ja sitten te kaikki, joilla on Wanhojen tanssit taikka RUK Kurssijuhlat jne tiedossa, niin ei muuta kuin katsomaan tätä linkkiä. Myyn vanhan pukuni, joka tosiaan on ollut käytössä kerran. Minulle se on liian iso, joten myyntiin vaan.

15 lokakuuta 2012

Tämän hetken favoritet!

En saa unta.. Siinäpä saamarin hyvä syy alkaa päivittää blogia! Ajattelinpa listata teille tämän hetkiset ultimatefavorite biisini. Tässä mitä ensimmäisenä tulee mieleen.. Hoppas att du gillar :---)

ruusu jonka sain rakkaalta

Olisin tahtonut tähän myös Bruno Marsin Locked Out Of Heavenin mutta kappas kun sitä ei Youtubesta löydy. Sama juttu Elokuu elokuvan soundtrackin kanssa. Tästä pääset kuuntelemaan Elokuu soundtrackin Itselleni tuo musiikki on todella tärkeää, siitä tulee mieleen Anssi. Tosin se myös pahentaa ikäväni noin tuhatkertaiseksi jos sitä kuuntelee - kuuntelen silti.

Jos nyt tulisi uni?

 xoxo Heidi ♥

ikävä

follow me on instagram - prinsessaheidi

Täältä puuttuu jotakin
liian paljon -
en saa unta ilman sinua

xoxo Heidi ♥

02 syyskuuta 2012

Anssi :----) ♥

Viikonlopun vietin mökillä. Mulla ei ole mitään mokkulaa, joten koneella ei ollut mahdollisuutta päästä nettiin. Se oli hyvä juttu, sillä sain vihdoin järkättyä koneeltani melkein kaikki kuvat! Löysin ihania kuvia Anssista, ja niitä aionkin tässä nyt fiilistellä :------)
 
 


Ps. Olen tässä miettinyt, voiko armeijan toimia kritisoiva henkilö saada siitä jotakin sanktioita? 

xoxo Heidi ♥