Onko mies jotenkin naista parempi?

2010-luku, tasa-arvo, suvaitsevampi ja avarampi maailma. Todellako?

Lähiaikoina olen törmännyt muutamaan kertaan töissä aivan ihmeellisiin asenteisiin sukupuoltani ja ikääni kohtaan. Okei, työskentelen vahvasti miesvaltaisella alalla. Olen myymälämme ainoa nainen, ja huomattavasti suurinta osaa kollegoistani nuorempi. Tämän ei kuitenkaan luulisi nykypäivänä olevan millään tavalla erikoista, mutta imeisesti joukostamme löytyy yhä ihmisiä, joilla on vanhanaikainen mustavalkoinen käsitys siitä, ettei nuori nainen voi tietää elektroniikasta tuon taivaallista. 

Olen kokenut lukemattoman määrän hetkiä, joissa minä tiedän tuotteesta oikeasti paljon, mutta heti kun joku myymälämme miehistä astuu asiakkaan näkökenttään, asiakas unohtaa minun olemassaoloni täysin, ja alkaa pommittaa miesmyyjää kysymyksillä. Usein miesmyyjä vastaa juuri kuten minäkin, minun sanani vain ei paina yhtä paljon kuin keski-ikäisen miehen. Kertomani asiat kyseenalaistetaan usein, ja vasta kollegani toisetettua samat sanat, asiakas on valmis uskomaan.

"Ethän sä tyttö tiedä näistä mitään!" on tutuksi tullut lause. Aivan, en tiedä näistä asioista mitään, mutta olen täällä töissä. Olen alueeni vastaava, vaikka en tiedä myymistäni tuotteista mitään. Kyllä, hyvä herra, otapa mustavalkoiset, sumentuneet antiikkilasit päästäsi, ja katso maailmaa uusin silmin.

Pari viikkoa sitten myymäläämme asteli mies digiboksin kaukosäädin kädessään. Kysyin voisinko olla avuksi, johon mies tokaisi kaukosäätimen olevan jo toinen lähiaikoina, joka on hajalla, ja tiuskaisi kysymyksen "mikä näissä oikein on vikana?!" Vastasin, etten tältä seisomalta osaa sanoa (koska vika voi olla mikä tahansa) ja olin juuri kysymässä, saisinko katsoa kaukosäädintä, varmistaakseni, oliko se todella rikki. En ehtinyt ilmaista itseäni, ennen kuin mies tokaisi "Nojoo, olisko täällä joku mies, joka tietäisi näistä? Joku jolla on vähän enemmän kokemusta.." Okei. Minä olisin osannut testata toimiiko kyseinen kaukosäädin. Olisin osannut myös tilata herralle uuden. Mutta jostakin syystä nuoren naisen ammattitaito ei vakuuttanut miesasiakastamme, joten hän mieluummin odotti jotakuta kollegoistani vapautuvaksi.

"Kyl se on vähän ikävä tosiasia, mut jos lähtisin jotain kodinelektroniikkaa ostaan, ni kyl tulis heti jotenki fiilis et miesmyyjä tietäis paremmin", totesi eräs miespuolinen tuttuni muutama päivä sitten. Oikeasti? Ajatellaan vaikkapa pyykinpesukonetta. Kumpikohan kotona yleensä käyttää kyseistä laitetta enemmän: mies vai nainen? Ja mitä tulee muuhun elektroniikkaan, eikö nainen voi olla kiinnostunut uusimmista peleistä ja vehkeistä?

Jos fakta tosiaan on se, että miehet ovat luotettavimpia ja parhaita elektroniikkamyyjiä, niin miksi myymäläni miesmyyjät kysyvät minulta (nuorelta naiselta) päivittäin neuvoa?

Vaikka tekstini on todella kärjistetty, on suurin osa asiakkaistani mitä ihanimpia, ja rakastan työtäni. Tunne, kun asiakas todella luottaa ammattitaitooni, ja uskoo minuun, on mahtava. Sillä vaikka olenkin vain nuori tyttö, kyllä minä tiedän yllättävän paljon asioista.

kyl me naisetki osataan

xoxo Heidi

Sinä olet niin kaukana, toisessa maassa, se repii mieleni

Jälleen kerran, elän erilaisia aikoja. Unelmoin edelleen, mutta ajoittain kaamos kiskoo minut mukanaan pimeyteen. Joskus valoisaan tulevaisuuteen uskominen tuntuu lähes mahdottomalta. Kahden työn tekeminen väsyttää ja hajottaa minua hullun lailla vapaapäivien huvetessa lähes olemattomiin. Kuitenkin helpompi ja tasapainoisempi arki siintää jossakin tulevaisuudessa. Eihän lentokentän 40 tunnin ylityöt kolmeen viikkoon, ja Expertin vuorot siihen lisäksi, kuulosta hirmuisen levolliselta touhulta. Mutta uskon siihen, että tämä rauhoittuu.

 

 

Jälleen kerran olen saanut sekoitettua kuvioni, ja satutettua ihmistä, jota en koskaan eläessäni olisi halunnut satuttaa. Vaikka oloni tämän kaiken sotkuisen sumun jälkeen on helpompi, on se samalla moninkertaisesti sekavampi ja usvaisempi. Mitä näissä pyörremyrskyjen sekoittamissa vahvoissa tunnetiloissa kuuluisi tehdä niin, ettei ketään satu? Sulkeutua itseensä, ja olla kertomatta kenellekään siitä, mitä todella pään sisällä liikkuu? Vai kenties jakaa kaikki maailmalle, tai edes niille, joilla on oikeus niistä tietää? Joka tapauksessa uskon, että sielu, johon eniten sattuu, on minun. Tämä saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei ole, sillä se olen minä, joka jää kuvioiden ulkopuolelle nuolemaan näppejään.

 

"Jos se mokaa niin sä tiedät mis oon. Ei kai mikään tääl niin lopullist oo." 

 

Huhtikuussa, kuukausia sitten, luulin tehneeni oikean ratkaisun. Kesällä se osoittautui vääräksi, ja sain uuden mahdollisuuden todistaa olevani kaiken sen arvoinen. Jostakin kumman syystä tilanne kuitenkin lipui käsistäni, ja nyt olen jälleen kerran menettämässä enemmän kuin haluaisin. Nyt joku muu on saamassa onnen, joka joskus oli melkein minun. Tiedän tämän olevan naurettavaa tajunnan virtaa, joka monellekaan ei merkitse mitään. Toivon silti tämän herättävän ajatuksia teissä, jotka kamppailette ehkäpä hankalien päätösten parissa. Jos en muuta ole vuoden sisällä oppinut, niin sen, että elää tulee täysillä. En antaisi enää yhdenkään oikealta tuntuvan mahdollisuuden mennä ohitseni. Tartun jokaiseen hetkeen, kuin viimeiseen oljenkorteen. Jos jokin tuntuu oikealta, tartun siihen - tuli sattumaan taikka ei. Sillä jos elämässä varoo kipua, ei mitään voi saavuttaa. Mieluummin pohdin myöhemmin "minä ainakin yrtin ja tein kaikkeni", kuin "minun olisi pitänyt yrittää, ja antaa itsestäni enemmän."

 

Tällä hetkellä minusta nimittäin tuntuu, että minun olisi pitänyt antaa itsestäni enemmän, mutta juuri nyt se taitaa olla liian myöhäistä.  Näinä kaikkina kaamoksen pimeinä hetkinä olen kuitenkin kiitollinen siitä, että minulla on perheeni. Tiedän monen ystäväni ihmettelevän sitä, kuinka hyvät välit minulla on perheeseeni. He ovat voimavarani, josta en koskaan luopuisi. Sillä loppu peleissä, mitä minä edes olisin tällä hetkellä ilman perhettäni.

 

kuvat we♥it

 

"Kun haluun blaadaa, niin blaadaan. Jos haluun kaataa, niin kaadan."

 

xoxo Heidi

Ja nuo ihmemiehet taikakaavuissaan maailmaa koittaa pelastaa

Istun yksin työpaikkani "viihtyisässä" kopperossa, ja tuijotan paperilapuilla ja secutiy checked teipillä vuorattua seinää. Kopin seinien toisella puolella liikkuu reissuun lähtevien ihmisten matkatavaroita. Itse olen täällä päivästä toiseen, ja katson kun kärttyiset suomalaiset lähtevät hawaii paidoissaan ja seitinohuessa humalassa Thaikkuihin. Toisinaan nämä kärtyt kiittävät minua hyvästä palvelusta, toisinaan haukkuvat tyhmäksi, kun "varastan" heidän hammastahnansa. Kyllä, olen aina halunnut sinun käytetyn tahmaisen hammastahnasi itselleni. Itkevä aasialainen ei ymmärrä miksen voi tehdä poikkeusta, ja antaa hänen viedä liian suurta käsirasvaa koneeseen. Aggressiivinen venäläinen murisee ja ärisee ja esittää ettei yhtäkkiä osaakaan englantia, etten voisi poistaa hänen taxfreepussista poistettua ja puoliksi juotua viinapulloaan. Miksi vielä olen täällä? (Rehellisesti sanottuna: koska rakastan työkavereitani)

Työpaikalla tapahtuneiden muutosten takia työmotivaationi ei ole aivan huipussaan, ja keksisin ainakin tuhat ja sata parempaa tapaa viettää aikaani näin aamuyöstä. Koko syksyn olen haikaillut suurten elämänmutosten perään, saamatta sen kummempia aikaiseksi. Diagnosoimme eilen töissä Niklaksen kanssa "reilun kahdenkympin kriisin" vaivaavan meitä. Omat muutossuunitelmani eivät tosin ole aivan yhtä radikaaleja kuin Niklaksen "voisin muutta ulkomaille" ja "voisin myydän kaiken omaisuuteni ja aloittaa alusta" -suunnitelmat.  Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Ulkonäöllekin olisi kiva tehdä yhtä sun toista. Kun asiaa miettii, mitään näistä ei ole vaikea toteuttaa. Työnhaku minulla on ollut päällä jo jonkun aikaa, mutta kämpän suhteen en ole saanut mitään aikaiseksi. Pitäisikö muuttaa kämppiksen kanssa vai yksin, keskustaan vai kenties takaisin Espooseen? Okei, Espooseen en halua, paikka tuntuu nykyisin jotenkin kaukaiselta, kun on tottunut Itä-Vantaan puukko-ghettoon. Sitten se ulkonäkö. Miten olisi piilokalju, tai punaiset kutrit? Laihduttaakin voisi. Entä hankkisinko koko selän tautoinnin tai nännilävärin? Parhaat ideat tuntuvat syntyvän yövuoroissa.

Olen tullut siihen pisteeseen, että jotakin minun on kyllä tehtävä. Niin paljon kun nautinkin yövuoroissa mennä Niklaksen kanssa hodareille, ja mussuttaa suklaata litran maitoa juodessa ja Game of Thronesia katsoessa, tämä alkaa pikkuhiljaa riitää minulle. Jos ei muun, niin oman terveyteni takia. Säännölliset neljän tunnin yöunet ei käsittääkseni kuulu tasapainoiseen elämään sen enempää kuin epäsäännölliset ruokatottumuksetkaan.

Vaikka tämä kaikki saattaa kuulostaa valitukselta, olen silti onnellinen. Onnellinen mutta väsynyt. Tiedän asioiden muuttuvan parempaan suuntaan omien tekojeni avulla. Siksi aion rehkiä enemmän saadakseni haluamani. Sillä loppupeleissä suurin unelmani tällä hetkellä on tasapainoinen ja säännöllinen arki.

kuvat we♥it

xoxo Heidi

Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Silmät meinaavat painua kiinni, haaveet pehmeästä lämpimästä sängystä pyörivät mielessä lähes tauotta. Tekisi mieli sulkea silmät ja käpertyä tuoliin mukavaan asentoon. Nukahtaa vain hetkeksi. Enää neljä tuntia töitä, sitten pääsen nukkumaan. Tuntuu kuin asuisin lentokentällä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, enkä enää osaa hahmotta mitä tapahtui eilen, mitä tänään. Pääsin eilen aamulla seitsemältä töistä, tulin takaisin kahdelta iltapäivällä neljän tunnin yöunien jälkeen, ja olen täällä edelleen. Ylitöiden huumaa. 

Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa ovat sisältäneet? 147,5 tuntia lentokentällä, 14 tuntia Expertillä ja toimittajan hommia. Johonkin väliin olen saanut ahdettua jopa auringon palvontaa, päivän reissun Tampereelle Herra Hakkaraisen taloon, Kesäkaverit, terassi-iltoja ja laatuaikaa perheen kanssa. Unelle sen sijaan ei pahemmin ole löytynyt aikaa eikä paikkaa. Siksi tahtoisinkin painaa raskaan pääni tyynyyn, ja nukahtaa.

Enää kolme viikkoa ylitöitä, jonka jälkeen saan ansaitsemani palkkion. Ostimme Jasminin kanssa lennot Rodokselle. Aion maata auringossa, nukkua pitkään, syödä hyvää ruokaa, ja juoda hienoja drinkkejä. En aio stressata, miettiä töitä tai surra kohtaamiani vastoinkäymisiä. Olen onnellinen, että pääsen kokemaan Rodoksen reissun juuri Jasminin kanssa.

Tänä kesänä olen saanut nauttia lämpimistä kesäöistä, kävellyt alkoholin huuruisena Helsingin keskustassa yömyöhään kesämekossa tuntematta kylmyyttä, hurmioitunut musiikista Ruisrockin väenpaljoudessa, juonut käsittämättömän suuria mansikkamojitoja Prahassa ja tanssinut Elielinaukiolla kurkkulaulajan musiikin tahtiin. Olen haaveillut enemmän kuin aikoihin, tuntenut oloni onnelliseksi, ja jälleen haikeaksi. Olen katsellut sumuista auringonnousua järven rannalla, tullut aamun ensimmäisellä junalla kotiin, lähdettyäni "parille", polkenut töihin auringon noustessa ja raapinut jalkani verille kymmeninen hyttysenpistosten ärsyttämänä. Tämä kesä on ollut elämäni parhaimpia, mutta samalla myös uuvuttavimpia töideni takia. Silti aion vielä nauttia romanttisista kesäöistä, auringosta ja päätä huumaavasta kuumuudesta. Romantiikan kaipuinen sydämeni janoaa lisää kesää.

kuvat maailman parhaalta mökkireissulta

xoxo Heidi

Onko heitä, enkeleitä?

Pitäisi olla laiha, pitäisi olla kaunis. Pitkät tuuheat hiukset ja kauniit ripset. Suuret rinnat ja takapuoli, ja samaan aikaan pyykkilautavatsa. Täytyisi näyttää hyvältä saunan jälkeen ja nukkuessa. Silmien tulisi säihkyä tähtien lailla, ja hymyn hurmata jokainen vastaankulkija. Kuitenkaan ei saa olla bimbo, vaan mieluiten edes hiukan järkevä. Liikunnallinen täytyisi tietenkin olla. Tulisi olla hauska, ja omata maailman helein ja kaunein nauru. Kokemattomuus sängyssä ei tule kuuloonkaan, mutta ei sitä liian kokenutkaan saa olla - muutoin on jakorasia. Tanssiakin täytyisi osata. Jos ruuanlaitto ei luonnistu, ei ole vaimomatskua. Täytyisi osata hoivata ja olla hellä, muttei kuitenkaan paapoa liikaa. Hienoja vaatteitaki pitäisi löytyä, oli varaa tai ei. Mitä on nainen, jonka koti ei ole siisti, ja täydellisesti sisustettu? Naisen olisi hyvä olla myös pieni ja siro, joka on helppo nostaa syliin. Alkoholia tulisi juoda maltillisesti, konttauskunto on maailman suurin häpeä, eikä sitä saisi mielellään kokea, tai luokitellaan helpoksi.

Mitä jos en täytä näitä kriteereitä, tai hyvällä tuurilla vain murto-osan? Täyttääkö kukaan? Yhteiskunnan luomat paineet repivät ja hajottavat pieniä ihmismieliä. Myönnän itsekin pahoittaneeni mieleni aivan liian monta kertaa näitä kriteerejä pohtiessani. Sitä toivoisi olevansa täydellinen, mutta havahtuu todellisuuteen. Jos maailma ei olisi täytetty paineilla ja vaatimuksilla, olisiko elämä puolin ja toisin helpompaa? Enemmän onnellisia loppuja ja hymyileviä ihmisiä. Totuutta en luultavastikaan saa koskaan tietää, joten tyydyn jälleen toivomaan ihmeitä.

kuvat we♥it ja tumblr

xoxo Heidi

Nyt oon niin kevyt, että leijun ilmassa korkealla, ja kaupunki alhaalla näyttää kauniilta

Hölmöjä hymyjä, naurettavia virneitä ja punastumista. Kummallisia unia, jotka painuvat mieleen loppu päiväksi. Kiitollisuutta, onnellisuutta ja odottavaisuutta. Lojaalia ystävyyttä, perheen rakkautta ja toivoa tulevasta. Pitkiä öitä ja pimeneviä iltoja. Alkoholin huuruisia keskusteluja ja kävelyitä. Korttipelejä kynttilän valossa, naurun ja hempeän musiikin säkeistämänä. Hyvää ruokaa ja herkullista viiniä aivan liikaa. Korvissa pauhaavaa sykähdyttävää musiikkia ja vapautunutta tanssia. Paljon suudelmia ja hellyyttää. Onnea, iloa ja kuplivia tunteita, jotka kantavat pitkälle syksyyn.

Tästä kaikesta kesäni on toivottavasti tehty. Kesälomani alkaa maanantaina, jolloin suuntaamme Iidan kanssa Prahaan. Siellä tarkoituksenamme on nauttia ystävyydestämme, hyvästä ruoasta ja halvasta oluesta. Uskon shoppailullekin jäävän aikaa. Prahasta siirryn Ruisrockiin nauttimaan kauniista musiikista, tanssimisesta hyvässä seurassa ja ääni käheänä laulamisesta kädet siskoni kaulaan kiedottuna. Kahden viikon kesälomani kruunaa viikonloppu mökillä hyvien ystävien seurassa.

Tänä kesänä aion olla onnellinen ja nauttia jokaisesta hetkestä. En aio valittaa huonosta säästä, tai murehtia turhia. Aion hymyillä, nauraa ja itkeä. Haluan tuntea, maistaa ja haistaa. Tänä kesänä en anna minkään pilata onneani. Tällä kertaa pidän puoleni.

Hei, koita unohtaa nuo asiat, jotka sua öisin valvottaa

Hei, koita uskaltaa vain tuulen vietäväksi sukeltaa

Kaikkein vaikeinta on luottaa,

mutta ilman sitä ei mitään saa

Mä puhallan ja sä nouset ilmaan

Hyppäät parvekkeelta, muttet putoa

Sä näytät kauniilta, kun leijut ilmassa,

surut ja murheet jäävät omaan arvoonsa

xoxo Heidi

Harhakuvia?

Ikuinen vanhapiika. Olen tullut mietteissäni lopputulokseen, että se on kohtaloni. Olen aina ajatellut, että tuolla jossakin on se oikea, se minua varten luotu sielunkumppani. Mies jonka kanssa minulla on hauskaa, jonka sylissä voin itkeä. Mies joka huomioi minua, ja arvostaa minua juuri sellaisena kun olen. Mutta taidan vain olla naiivi ja lapsellinen prinsessasatujen kasvattama romantikko, joka alkaa ymmärtää, että tuo kaikki johon ennen uskoi on pelkkää hölynpölyä.

Katson pariskuntien ympärilläni eroavan ja palaavan yhteen, ja jälleen eroavan. Itse olen vain ja odotan ihmeen tapahtuvan. Olen saanut nähdä sammakoita, jotka eivät suudelman jälkeen muutukaan prinsseiksi. Olen kokenut mukavien miesten huomaavaisen kohtelun, mutta huomannut heidän olevan minulle vain ystäviä. Olen löytänyt onnen, joka muuttui pettymykseksi ja päättyi kyyneliin. Joten minä vain olen, ja odotan jotakin olematonta.

Lentokentän tupakkakopissa on hiljaista. Edessäni aukeaa suuri aukea, kaunis auringonlasku viileässä kesäillassa ja muutama hassu lentokone. Kuulokkeista soi hiljalleen rauhallinen musiikki, joka yhdessä näkymän kanssa lumoaa minut täysin. Voisin jäädä tähän ikuisuudeksi pohtimaan elämän haikeita saloja. Mitkä asiat tapahtuvat vain saduissa, mitkä puolestaan oikeassa elämässä? Milloin olla tyytymättä siihen mitä on, ja päättää tavoitella parempaa?

Kaiken tämän pohdinnan keskellä palautan mieleeni täydellisimmän pariskunnan jonka tiedän. En ole koskaan kuullut heidän riitelevän, korkeintaan ärähtävän paineen alla. Edelleen vuosien yhdessäolon jälkeen näen heidän todella rakastavan toisiaan täysin estoitta. 25.7 koittaa heidän 22. hääpäivänsä. Tämän onnistumisen ja onnen nähdessäni tahdon silti vielä yrittää uskoa. Jos vanhempani saavuttivat sen, ehkä minäkin vielä löydän onneni, vaikkei se olisikaan suoraan Prinsessa Ruususesta.

xoxo Heidi