Onko mies jotenkin naista parempi?

2010-luku, tasa-arvo, suvaitsevampi ja avarampi maailma. Todellako?

Lähiaikoina olen törmännyt muutamaan kertaan töissä aivan ihmeellisiin asenteisiin sukupuoltani ja ikääni kohtaan. Okei, työskentelen vahvasti miesvaltaisella alalla. Olen myymälämme ainoa nainen, ja huomattavasti suurinta osaa kollegoistani nuorempi. Tämän ei kuitenkaan luulisi nykypäivänä olevan millään tavalla erikoista, mutta imeisesti joukostamme löytyy yhä ihmisiä, joilla on vanhanaikainen mustavalkoinen käsitys siitä, ettei nuori nainen voi tietää elektroniikasta tuon taivaallista. 

Olen kokenut lukemattoman määrän hetkiä, joissa minä tiedän tuotteesta oikeasti paljon, mutta heti kun joku myymälämme miehistä astuu asiakkaan näkökenttään, asiakas unohtaa minun olemassaoloni täysin, ja alkaa pommittaa miesmyyjää kysymyksillä. Usein miesmyyjä vastaa juuri kuten minäkin, minun sanani vain ei paina yhtä paljon kuin keski-ikäisen miehen. Kertomani asiat kyseenalaistetaan usein, ja vasta kollegani toisetettua samat sanat, asiakas on valmis uskomaan.

"Ethän sä tyttö tiedä näistä mitään!" on tutuksi tullut lause. Aivan, en tiedä näistä asioista mitään, mutta olen täällä töissä. Olen alueeni vastaava, vaikka en tiedä myymistäni tuotteista mitään. Kyllä, hyvä herra, otapa mustavalkoiset, sumentuneet antiikkilasit päästäsi, ja katso maailmaa uusin silmin.

Pari viikkoa sitten myymäläämme asteli mies digiboksin kaukosäädin kädessään. Kysyin voisinko olla avuksi, johon mies tokaisi kaukosäätimen olevan jo toinen lähiaikoina, joka on hajalla, ja tiuskaisi kysymyksen "mikä näissä oikein on vikana?!" Vastasin, etten tältä seisomalta osaa sanoa (koska vika voi olla mikä tahansa) ja olin juuri kysymässä, saisinko katsoa kaukosäädintä, varmistaakseni, oliko se todella rikki. En ehtinyt ilmaista itseäni, ennen kuin mies tokaisi "Nojoo, olisko täällä joku mies, joka tietäisi näistä? Joku jolla on vähän enemmän kokemusta.." Okei. Minä olisin osannut testata toimiiko kyseinen kaukosäädin. Olisin osannut myös tilata herralle uuden. Mutta jostakin syystä nuoren naisen ammattitaito ei vakuuttanut miesasiakastamme, joten hän mieluummin odotti jotakuta kollegoistani vapautuvaksi.

"Kyl se on vähän ikävä tosiasia, mut jos lähtisin jotain kodinelektroniikkaa ostaan, ni kyl tulis heti jotenki fiilis et miesmyyjä tietäis paremmin", totesi eräs miespuolinen tuttuni muutama päivä sitten. Oikeasti? Ajatellaan vaikkapa pyykinpesukonetta. Kumpikohan kotona yleensä käyttää kyseistä laitetta enemmän: mies vai nainen? Ja mitä tulee muuhun elektroniikkaan, eikö nainen voi olla kiinnostunut uusimmista peleistä ja vehkeistä?

Jos fakta tosiaan on se, että miehet ovat luotettavimpia ja parhaita elektroniikkamyyjiä, niin miksi myymäläni miesmyyjät kysyvät minulta (nuorelta naiselta) päivittäin neuvoa?

Vaikka tekstini on todella kärjistetty, on suurin osa asiakkaistani mitä ihanimpia, ja rakastan työtäni. Tunne, kun asiakas todella luottaa ammattitaitooni, ja uskoo minuun, on mahtava. Sillä vaikka olenkin vain nuori tyttö, kyllä minä tiedän yllättävän paljon asioista.

kyl me naisetki osataan

xoxo Heidi

Yhden kortin varaan kaikkeni paan, sata prosenttia itsestä annan

On suorastaan hassua, miten jotkut pienet asiat voivat tehdä onnelliseksi, ja jopa pelastaa päivän. Köyhät ritarit ja kodilta tuoksuva äiti, Whatsapp viesti, joka tuo hymyn huulille, Anssi Kelan kuunteleminen ruuanlaiton yhteydessä, tärkeään ihmiseen törmääminen ennen työvuoron alkua, vanhojen suomi-iskelmien popittaminen ja tahdissa reivaaminen perheen kanssa, sekä nauravainen asiakaspalvelija Verotoimiston linjoilla. Nämä pienet asiat ovat piristäneet lähipäivinä minua enemmän, kuin olisin voinut uskoa. Yhteen koottuna ne muodostavat onnistuneita, ja ilon täyttämiä päiviä. On suorastaan uskomatonta ja jopa järjetöntä, miten jonkun ihmisen näkeminen, tai pitkään nukkuminen voi pelastaa kokonaisen päivän.

 

 

Tein eilen arkisen muutoksen, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Puoli vuotta sitten se olisi tuntunut täysin mahdottomalta ratkaisulta, mutta nyt sain asiani hoidettua sille mallille, että oli aika muuttaa suunnitelmat teoiksi. Muutin lentokentällä työsopimukseni osa-aikaiseksi. Suunnaton taakka putosi harteiltani, ja tuntuu kuin voisin jälleen hengittää paremmin. Työmääräni turvatarkastajana vähenee huomattavasti, mikä tarkoittaa normaaleja kahdeksan tunnin yöunia, mahdollisuutta jaksaa käydä salilla, sekä energiaa siivota, ja huolehtia arjen askareista. Olen kaivannut etenkin salilla käymistä. Rakastan sitä energiaa ja hyvän olon tunnetta, mikä minut valtaa onnistuneen treenin jälkeen. Vihaisena on mahtavaa suunnata salille purkamaan ärtymys ja kurjat tunteet - kaiken lisäksi se vieläpä toimii.

 

Talveani tulee myös piristämään pikkuveljeni kanssa yhdessä varattu matka Riikaan. Pääsemme vaihtamaan eurot lateihin, pakkaamaan nesteet minigrip-pusseihin, heiluttamaan työkavereille, jotka jäävät vääntämään hullua päivää turvatarkastukseen, ja syömään lentokentän ylihinnoiteltuja ruokia matkaliput kourassa. Minilomamme syy saa ihoni nousemaan kananlihalle ilosta. 7.1 Arena Riga täyttyy hurmioituneista jääkiekkofaneista, ja on aivan mahtavaa päästä kannustamaan Jokerit voittoon Dinamo Rigan kotiottelussa.

 

kuvat we♥it

 

Näihin fiiliksiin ja tunnelmiin suljen tämän päivän. Painan pääni tyynyyn, ja nukahdan vanhempieni huoneesta kantautuvaan vaimeaan kuorsaukseen. Ihanaa olla kotona.

 

xoxo Heidi

Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Silmät meinaavat painua kiinni, haaveet pehmeästä lämpimästä sängystä pyörivät mielessä lähes tauotta. Tekisi mieli sulkea silmät ja käpertyä tuoliin mukavaan asentoon. Nukahtaa vain hetkeksi. Enää neljä tuntia töitä, sitten pääsen nukkumaan. Tuntuu kuin asuisin lentokentällä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, enkä enää osaa hahmotta mitä tapahtui eilen, mitä tänään. Pääsin eilen aamulla seitsemältä töistä, tulin takaisin kahdelta iltapäivällä neljän tunnin yöunien jälkeen, ja olen täällä edelleen. Ylitöiden huumaa. 

Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa ovat sisältäneet? 147,5 tuntia lentokentällä, 14 tuntia Expertillä ja toimittajan hommia. Johonkin väliin olen saanut ahdettua jopa auringon palvontaa, päivän reissun Tampereelle Herra Hakkaraisen taloon, Kesäkaverit, terassi-iltoja ja laatuaikaa perheen kanssa. Unelle sen sijaan ei pahemmin ole löytynyt aikaa eikä paikkaa. Siksi tahtoisinkin painaa raskaan pääni tyynyyn, ja nukahtaa.

Enää kolme viikkoa ylitöitä, jonka jälkeen saan ansaitsemani palkkion. Ostimme Jasminin kanssa lennot Rodokselle. Aion maata auringossa, nukkua pitkään, syödä hyvää ruokaa, ja juoda hienoja drinkkejä. En aio stressata, miettiä töitä tai surra kohtaamiani vastoinkäymisiä. Olen onnellinen, että pääsen kokemaan Rodoksen reissun juuri Jasminin kanssa.

Tänä kesänä olen saanut nauttia lämpimistä kesäöistä, kävellyt alkoholin huuruisena Helsingin keskustassa yömyöhään kesämekossa tuntematta kylmyyttä, hurmioitunut musiikista Ruisrockin väenpaljoudessa, juonut käsittämättömän suuria mansikkamojitoja Prahassa ja tanssinut Elielinaukiolla kurkkulaulajan musiikin tahtiin. Olen haaveillut enemmän kuin aikoihin, tuntenut oloni onnelliseksi, ja jälleen haikeaksi. Olen katsellut sumuista auringonnousua järven rannalla, tullut aamun ensimmäisellä junalla kotiin, lähdettyäni "parille", polkenut töihin auringon noustessa ja raapinut jalkani verille kymmeninen hyttysenpistosten ärsyttämänä. Tämä kesä on ollut elämäni parhaimpia, mutta samalla myös uuvuttavimpia töideni takia. Silti aion vielä nauttia romanttisista kesäöistä, auringosta ja päätä huumaavasta kuumuudesta. Romantiikan kaipuinen sydämeni janoaa lisää kesää.

kuvat maailman parhaalta mökkireissulta

xoxo Heidi

Takana tuhkaksi sillat paloivat, raunioiksi talot sortuivat, tämä on viimeinen mahdollisuus

Ulkona on pimeää ja koleaa, mutta onnekseni istun lentokentän lämmössä yövuoroa painaen. Ihme kyllä, täälläkin on hiljaista öisin. En tiennyt sitä ennen kuin aloitin työni täällä. Kuvittelin täällä olevan menoa kellon ympäri, mutta olen helpottunut, että olin väärässä.

Nämä yövuorot tuntuvat melkein vapaapäiviltä. Sitä nukkuu (tai yrittää nukkua) puoliltapäiville, ja loppu ilta on aikaa puuhailla kaikkea mieltä lämmittävää, kunnes työt alkavat kymmeneltä. Tänään innostuttiin vaimon (Hanieh) ja Veeran kanssa ruokahifistelemään. Kaupassa vierähti varmaankin lähemmäs tunti, kun me ei fiksuina oltu tehty minkäänlaista ostolistaa, saatikka päätetty mitä ruokaa sitä laitettaisiin. Lopulta päädyttiin tekemään pestomozarella leipiä, kanasalaattia ja jälkiruoaksi suklaafondueta. Rakastan viettää näiden naisten kanssa herkutteluiltoja! ♥

Katsoin tänään aiemmin Poliisien uusimman jakson. Kyseessä olin Mikkelin jakso. Siinä on yksi ohjelma, jota odotan aina kuin kuuta nousevaa. En ole koskaan aiemmin ollut kiinnostunut katsomaan Poliisit sarjaa, kunnes kerran katsoin Mikkeli jakson. En tiedä mitä kävi, mutta innostuin! Jarkolla ja Harrilla on mitä hauskimmat jutut, ja usein huomaankin nauravani ääneen. Nyt harmittaa, että täytyy jälleen odottaa viikko nähdäkseen uusimman jakson.

Huhhuh, vielä pitäisi jaksaa aamu kuuteen asti. Huomenna onkin edessä viimeinen yövuoro, ja sitten loppuukin pitkä työputki. Ensi viikolla lähdetään Iidan kanssa laivalla Ruotsiin. Tiedossa on siis pieni, mutta ihana irtiotto arjesta loistoseurassa. Katsotaan jospa siitäkin reissusta saisi jotakin pientä väännettyä tänne teidän luettavaksenne.

Olen ollut taas aivan liian kauan poissa blogimaailmasta, joten kertokaa te ihanat, mitä toivoisitte näkevänne, kuulevanne ja lukevanne blogistani!

Ja seurailkaapa meikäläistä Instagramissa niminemerkillä Heidielinah!

xoxo Heidi

Kysyt olenko leikannut hiukseni, olenko muuttunut, vieläkö soitan banjoa iltaisin pimeän jälkeen

Olen suloisten katoamistemppujen mestari, as you can see. Taas olen leikkinyt piilosilla puolisen vuotta. Toisaalta, mulla ei ole ollut mielenkiintoa kirjoittaa, joten miksi sitä itseään pakottamaan. Todella moni asia elämässäni on muuttunut, mutta pohjimmiltaan luullakseni hyvään suuntaan. Ajattelin kerätä teille pinenen kuvakoosteen viime kuukausilta!

Yksi suurista muutoksista, joka kuvissakin ilmenee, on uusi työpaikkani. Tai no uusi ja uusi, aloitin lokakuussa. Nykyisin olen lentokentällä turvatarkastajana, ja täytyy sanoa, että god I love my job! Onpahan ainakin jotakin sisältöä elämässä :)

Ukkosmyrskyt ja lumikuurot ovat pyörittäneet elämääni, mutta olen saanut nähdä myös paljon auringonpaistetta ja leutoja tuulia. Nyt ilma on pikkuhiljaa tasaantumassa ja asettumassa kevätkesäiseen muotoonsa, ja hymy on palannut huulilleni jäädäkseen. Jos minulle olisi reilut puolivuotta sitten kerrottu minkälaista elämäni tulee olemaan maaliskuussa 2014, en olisi uskonut korviani. Sormus otettu pois nimettömästä, uusi täysin erilainen työpaikka ja kolmivuorotyö, ulkona käymistä ja itsenäinen muista riippumaton elämä. Olisin luulutavasti kauhistunut, ja juossut karkuun tämän kuullessani. Nyt kuitenkin kun elän muuttunutta elämääni, olen tyytyväinen.

Mun tekisi mieli poistaa täältä paljon vanhoja postauksia, mutta tuntuu kuin se olisi jollakin tapaa huijausta. Joudun siis ilmeisesti jättämään tänne sen kaiken, jonka haluaisin sulkea kauas pois.

Mitä tällä hetkellä odotan elämältä?
Kesää, festareita, piknikejä ystävien kanssa, valvomista yön pikkutunneille leudossa kesäsäässä, ukkosta ja rankkasateita, auringonpaistetta ja kuumuutta, onnea, tasapainoa, pitkiä kävelyjä hyvässä seurassa, kiertelyä kaupungilla, puistokännejä, hekumaa ja auringonottoa.

Palaan pian, koska tällä kertaa tahdon tehdä niin.

xoxo Heidi

Murphyn laki

Kaksi negatiivista palautetta eräälle taholle, lämmennyttä kermavaahtoa ja mielenkiintoinen kohtaaminen kesken työkeikan - näin alkoi viimeinen päiväni MissMixissä.

Siskoni Hanna tuli torstai-iltana kylään ja jäi yöksi. Katsottiin yhdessä viisaaseen aikaan menevä bussi, jotta molemmat olisimme hyvissä ajoin koulussa ja töissä. Aamulla lähdimme ajoissa kävelemään bussille, mutta kuinka kävikään, sieltä se huristi täyttä päätä etuajassa. Siinä sitten pingottiin täyttä vauhtia kohti bussipysäkkiä kermavaahdot, mansikat ja kakkupohjat kangaskassissa lennellen. Onneksi pysäkillä oli nainen, joka pysäytti bussin. Juuri kun olin ehtinyt bussin ovelle, kuski sulki ovet ja jatkoi matkaansa. Muutama kirosana siinä pääsi ilmoille, kun Hannan kanssa istahdettiin pysäkille odottamaan seuraavaa bussia. Kaivoin taskusta puhelimeni, ja rupesin naputtaa moraalisaarnaa yleisistä hyvistä tavoista HSL:n palautelomakkeeseen. Kuski nimittäin oli vallan hyvin nähnyt meidän juoksevan ja olevan ovella, mutta ilmeisesti oli leikkituulella ja halusi leikkiä hippaa kiireisten ihmisten kanssa.

Onneksi oli aurinkoinen ja lämmin sää, joten pysäkillä istuminen ei tuntunut pahalta. Ainoa vaan, että seuraava bussi jätti tulematta. Hampaita kiristellen kaivoin samaisen HSL:n palautelomakkeen puhelimeni selaimeen, ja aloin naputtaa uutta viestiä tällä kertaa entistäkin turhautuneempana. Pelkäsin kangaskassissani olevan kermavaahdon puolesta, ja manasin huonoa tuuriani.

Vihdoin kahden palautteen ja puolentunnin odottelun jälkeen seuraava bussi saapui. Menimme siskoni kanssa ovelle, kun ohi pyöräileva mies meinasi ajaa siskoni päälle ja karjaisi kauniin tervehdyksen "Painu v*ttuun siitä!" Aikuismaista käytöstä?

Luojan kiitos bussimatka sujui sen kummemmitta ongelmitta kunnes Sörnäisten kohdalla kellon tullessa 8.40 muistin kello yhdeksäksi sovitun puhelinhaastatteluni. Onneksi olin muistanut kirjoittaa kalenteriini haastateltavan numeron, joten sain soitettua ja ehdotettua, että tekisimme haastattelun puolituntia myöhemmin. Onnekseni se sopi hänelle. Päästyäni keskustaan riensin raitiovaunupysäkille ja katsoin kuinka kutosratikka lähti suoraan nenäni edestä. Loistavaa! Jäin odottamaan seuraavaa, jonka pysäkiltä on hiukan pidempi matka kävellä, mutta se sai kelvata. Spåran saapuessa tunsin helpotuksen aallon vyöryvän ylitseni. Matkalla tein kuitenkin virheen ja satuin vilkaisemaan vieressani istuvaa kanssamatkustajaani: kuola valui valtoimenaan nukahtaneen herran rinnuksille. Onneksi jäin seuraavalla pysäkillä, ja kiisin täyttä päätä töihin.

Työpöydältäni nappasin valmiiksi laatimani kysymykset, ja suuntasin työtilojemme saunaan tekemään haastattelua, sillä kokoustilat ovat lähes poikkeuksetta käytössä. Saunan olemme havainneet rauhalliseksi paikaksi toteuttaa puhelinhaastatteluja. Pimeässä saunassa kaijuttimessa olevaan puhelimeen höpiseminen tuntui tietenkin hiukan hölmöltä, mutta sujui muitta mutkitta, kunnes saunan ulkopuolelta alkoi kuulua epämääräistä kolinaa. Yritin olla välittämättä siitä, ja keskittyä puhelimen toisessa päässä olevaan mieshenkilöön, mutta pian se kävi lähes mahdottomaksi, kun naisääni saunan ulkopuolelta kiljaisi "onko siellä saunassa joku mies?"

Haastateltavani puhelimen päässä hiljeni, kun vakuuttelin suihkutilassa olevaa naista siitä, ettei tällä ollut hätää, ja että tein vain puhelinhaastattelua. Puhelun suoritin loppuun naisen käydessä suihkussa oven toisella puolella. Onneksi haastateltavani oli varsin ymmärtäväinen, ja lähinnä nauroi hullunkuriselle päivälleni.

Loppu päivä sujui ongelmitta - ihme kyllä. Sain täytettyä kakkuni, ja siitä tuli jopa ihan nätti (vaikka kermavaahto hiukan loppui kesken). Tarjoillessani kaukkua iki-ihanille työkavereilleni, nämä toivat eteenki lahjakassin ja valmistautuivat jonkinlaiseen jäähyväispuheeseen. Tippalinssissä kuuntelin kauniita sanoja, ja minulle tuli jo ikävä heitä. Kassista löysin hajuveden, kynsilakkoja ja juoksukengät (juuri kun olin kaksi päivää sitten kironnut juoksukengättömyyttäni). Työpäivän jälkeen menimme työkaverini Miian kanssa vielä kaupungille. Tahdon jo takaisin MissMixiin.

Huomenna laitan kuvia. Tuntuu tyhjältä, kun tiedän etten maanantaina suuntaakaan kohti Punavuorta.

xoxo Heidi

Maybe this is it

Vihdoin oli aikaa tehdä kunnollinen kuvapostaus! En ole töiltä ja muilta hommilta kerennyt oikein edes ajatella koko blogia - pahoittelut siitä. Tarkkasilmäisimmät huomasivat urkkia Miss Mix kuvista kuinka olen fanaattisesti kuvannut omat nimeni juttujen yhteydestä. Kyllä, tänään julkaistiin huhtikuun numero, joka on siis ensimmäinen lehti, missä on painettuna minun kirjoittamiani juttuja. Teistä tämä minun intoiluni saattaa kuulostaa ja vaikuttaa todella typerältä, ehkä se onkin, mutta minulle se on aika iso juttu. Niin hölmöltä kun se ehkä tuntuukin.. Joka tapauksessa, nuo eivät toki olleet ainoat juttuni uusimassa numerossa. Ja seuraavaan numeroon juttujani tulee varmaankin suunnilleen puolet enemmän, senpä tähden kiirettä pitää.

Sitten kuvia muutaman viikon takaisesta Jokereiden fanitapahtumasta. Paljoa en ole ehtinyt kuvailla, ja siksi latelenkin kamerani vanhaa satoa (muutamien viikkojen ajalta) tänne.

 Pikkuveli tyytyväisenä voitettuaan Valtteri Filppulan käytetyn pelipaidan

Sitten vielä muutama kuva kynttiläfriikin viikon takaisesta ylläristä poikaystävälle. Anssi oli viikonlopun poissa, joten sunnuntai-iltana laittelin ruokaa ja kynttilähulluna tietenkin levittelin kynttilöitä ympäri kämppää :----)

Anssi tekee kyllä parempaa ruokaa kuin minä, mutta silloin tällöin sekin haluaa syödä mun pöperöitäni.

sunnuntailagailua mun abiverkkarit jalassa

Minkäslaista postausta haluaisitte? Ideoita ja toiveita otetaan vastaan! :)

xoxo Heidi

Look at me, and you'll see me smiling

Viikonloppu meni, mutta eipä pahemmin ollut vapaata. Lauantai meni töissä - oranssit päällä. Koko edellinen viikko meni toimituksessa. Oli haastattelua ja kuvauksia, ja juttujen kirjoittelua. Ei voi sanoa että olisi ollut ainakaan tylsää, hommaa on kyllä riittänyt. Eilen olin avustamassa vaatekuvauksissa ja kirjoittelin pari juttua. Tänään on tuplatyöpäivä - ensin toimitus ja sitten oranssit päälle ja myymälään.

Yhtenä päivänä viime viikolla käytiin Anssin kanssa uimassa. Mulla ollut aivan järjetön hinku päästä uimaan - tiedä häntä miksi, kai se tunne minkä siellä saa vie lähemmäksi kesää. Ja kesähän se on, mitä odotan.Tiedossa on esimerkiksi neljän päivän reissu Dupliniin äidin ja siskon kanssa. Olen halunnut Irlantiin siitä asti, kun ensimmäisen kerran näin PS. I Love Youn.

En kyllä tiedä mitä tekisin ilman tuota miestäni. Olen ollut raivon ja turhautuneisuuden partaalla viimeiset pari päivää, sillä puhelimeni varastettiin viikonloppuna. Anssi kuitenkin hommasi minulle heti hyvän varapuhelimen, ja asensi siihen Spotifyt sun muut. Muutenkin olen ollut ihan hermona koko puhelinsotkun kanssa, mutta tuo ihana on rauhoitellut, ja auttanut koko ajan, kun en näköjään osaa enää käyttää muita kuin Samsungin uusimpia Galaxy puhelimia..

Noh, nyt minulla ei valitettavasti pahemmin ole teille kuvia, sillä ne ovat vanhassa puhelimessani, joka on nyt jonkun urpon tahmatassun kynsissä.. ARGH!

Mutta aurinko paistaa ja kevät tulee (aurinkolasit kehiin!), onhan jo pääsiäinenkin! :----)

Ps. MissMixin huhtikuun numero julkaistaan huomenna, käykääpä ihmeessä hakemassa omanne lehtihyllyistä :) Numerosta löytyy muistaakseni viisi minun juttuani.

xoxo Heidi

Kaunis maailma

Hei! Tänään on ollut kertakaikkisen ihana päivä (jossei kello kuuden herätystä lasketa mukaan..) Olin töissä jo kahdeksalta ja askartelin yhden jutun toukokuun numeroa varten.. Onnistuin toki myös sähläämään - kaadoin kahvikupin sisältöineen pöydälleni. Onneksi kahvi ei yltänyt lehtipinoihin eikä hienoon luomukseeni, ja työkaverit ampaisivat heti apuun talouspapereineen. Sain polkaistua käyntiin muutaman juttuprosessin ja kehittelin uusia ideoita. Ensi keskiviikkona ilmestyy uusin MissMix, jossa on muistaakseni viisi tai kuusi mun kirjoittamaani juttua :----) Jännittää aika paljon.
Pääsin töistä aikaisin ja päätin mennä Vapianoon syömään. Oli ihana kävellä aurinkolasit päässä auringonpaisteessa (vaikka ilma onkin hemmetin kylmä..)
Nyt sitten vielä uimaan. Mulla on ollut kamala uimishimo jo monta viikkoa, mutta aluksi en voinut tatuoinnin takia mennä, ja nyt en ole vain ehtinyt.. Joten ihana vihdoin päästä uimaan.

Ainiin. Viikonloppuna olin tädillä ja porukoilla yötä. Käytiin Hannan kanssa ajelemassa ihanasss auringonpaisteessa ja parkkeerattiin Mazda yhden hautausmaan parkkikselle. Avattiin ovet ja otettiin aurinkoa. Kevät oikeasti on täällä ja johdattelee meidät kohti kesää :)

xoxo Heidi 

Good morning sunshine

Ja ei muuta kun sormet näppäimistölle ja kirjoittamaan

 

xoxo Heidi