I'm watching, I'm feelin'. Make the best of me

Kesäkuu 2015. Edellisestä postauksestani on yli puoli vuotta. Puolen vuoden täydeltä itkua, naurua, murheita ja onnea. Miltä osin elämäni on muuttunut? Voisi sanoa, että lähes kaikelta osin. Puoli vuotta sitten elämäni oli aika lailla harmaata. Nyt se on kirkkaampaa, valoisampaa ja värikkäämpää.

Selasin blogini vanhoja kirjoituksia, ja hymähdin tyytyväisenä eräälle kohdalle, jonka olin kirjoitanut lokakuussa.

"Työpaikalla tapahtuneiden muutosten takia työmotivaationi ei ole aivan huipussaan, ja keksisin ainakin tuhat ja sata parempaa tapaa viettää aikaani näin aamuyöstä. Koko syksyn olen haikaillut suurten elämänmutosten perään, saamatta sen kummempia aikaiseksi. Diagnosoimme eilen töissä Niklaksen kanssa "reilun kahdenkympin kriisin" vaivaavan meitä. Omat muutossuunitelmani eivät tosin ole aivan yhtä radikaaleja kuin Niklaksen "voisin muutta ulkomaille" ja "voisin myydän kaiken omaisuuteni ja aloittaa alusta" -suunnitelmat.  Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Ulkonäöllekin olisi kiva tehdä yhtä sun toista. Kun asiaa miettii, mitään näistä ei ole vaikea toteuttaa."

Nyt voin hymyillen vihdoinkin todeta saavuttaneeni jotakin. Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. En ole enää lentokentällä töissä kärsimässä työuupumuksesta ja unettomuudesta. Puolitoista vuotta turvatarkastajana sai minut tajuamaan Expertin olevan varsin hyvä työnantaja, joten hain takaisin. Päädyin siihen, mitä harkitsin ennen lentokentälle siirtymistä - aloin myyjäksi kassaneidin sijaan. En ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Nyt olen onnellinen ja hymyileväinen puhelinvastaava, joka saa nukkua normaalit yöunet, ja ehtii laittaa ruokaa ja käydä salilla. 

Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Muutin Keravalle, lähemmäs työpaikkaani. Sain isomman asunnon, ja nyt minulla on vihdoin enemmän tilaa. En ole vielä ehtinyt kunnolla asettua taloksi, sillä muuttolaatikoita on ympäri kämppää, mutta pikkuhiljaa nekin siitä hupenevat. 

Ulkonäöllekin on ollut kiva tehdä yhtä sun toista. Aloitin heittämällä hyvästit vaaleille kutreilleni, ja palasin entiseen, värjäämällä hiukseni ruskeiksi. Tummat hiukset tuntuivat heti enemmän omalta, vaikka edellisestä kerrasta olikin vuosia. Hiusten värjäys tuntuu kuitenkin pieneltä suuremman projektini vierellä. Reilut pari kuukautta sitten sain tarpeekseni lentokentän kerryttämistä liikakiloista, ja päätin hankkia itselleni personal trainerin. Nyt olen laihtunut kahdeksan kiloa, mutta paljon on vielä jäljellä. Tavoitteeni ei ole mielestäni epärealistinen - tahtoisin olla saman kokoinen kuin ennenkin, ehkä vain hiukan timmimmässä paketissa. 

Puoli vuotta sitten en olisi uskonut kirjoittavani tällaisista asioista. Nyt ehdin tehdä sitä kaikkea, mistä en uskaltanut lentokentällä ollessani edes unelmoida. Elämäni on normaalia, ja tasapainoista - juuri niin kuin toivoinkin.

kuvat weheartit

Ps. Jotakin puuttuu, mutta sekin selviää aikanaan.

xoxo Heidi 

Yhden kortin varaan kaikkeni paan, sata prosenttia itsestä annan

On suorastaan hassua, miten jotkut pienet asiat voivat tehdä onnelliseksi, ja jopa pelastaa päivän. Köyhät ritarit ja kodilta tuoksuva äiti, Whatsapp viesti, joka tuo hymyn huulille, Anssi Kelan kuunteleminen ruuanlaiton yhteydessä, tärkeään ihmiseen törmääminen ennen työvuoron alkua, vanhojen suomi-iskelmien popittaminen ja tahdissa reivaaminen perheen kanssa, sekä nauravainen asiakaspalvelija Verotoimiston linjoilla. Nämä pienet asiat ovat piristäneet lähipäivinä minua enemmän, kuin olisin voinut uskoa. Yhteen koottuna ne muodostavat onnistuneita, ja ilon täyttämiä päiviä. On suorastaan uskomatonta ja jopa järjetöntä, miten jonkun ihmisen näkeminen, tai pitkään nukkuminen voi pelastaa kokonaisen päivän.

 

 

Tein eilen arkisen muutoksen, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Puoli vuotta sitten se olisi tuntunut täysin mahdottomalta ratkaisulta, mutta nyt sain asiani hoidettua sille mallille, että oli aika muuttaa suunnitelmat teoiksi. Muutin lentokentällä työsopimukseni osa-aikaiseksi. Suunnaton taakka putosi harteiltani, ja tuntuu kuin voisin jälleen hengittää paremmin. Työmääräni turvatarkastajana vähenee huomattavasti, mikä tarkoittaa normaaleja kahdeksan tunnin yöunia, mahdollisuutta jaksaa käydä salilla, sekä energiaa siivota, ja huolehtia arjen askareista. Olen kaivannut etenkin salilla käymistä. Rakastan sitä energiaa ja hyvän olon tunnetta, mikä minut valtaa onnistuneen treenin jälkeen. Vihaisena on mahtavaa suunnata salille purkamaan ärtymys ja kurjat tunteet - kaiken lisäksi se vieläpä toimii.

 

Talveani tulee myös piristämään pikkuveljeni kanssa yhdessä varattu matka Riikaan. Pääsemme vaihtamaan eurot lateihin, pakkaamaan nesteet minigrip-pusseihin, heiluttamaan työkavereille, jotka jäävät vääntämään hullua päivää turvatarkastukseen, ja syömään lentokentän ylihinnoiteltuja ruokia matkaliput kourassa. Minilomamme syy saa ihoni nousemaan kananlihalle ilosta. 7.1 Arena Riga täyttyy hurmioituneista jääkiekkofaneista, ja on aivan mahtavaa päästä kannustamaan Jokerit voittoon Dinamo Rigan kotiottelussa.

 

kuvat we♥it

 

Näihin fiiliksiin ja tunnelmiin suljen tämän päivän. Painan pääni tyynyyn, ja nukahdan vanhempieni huoneesta kantautuvaan vaimeaan kuorsaukseen. Ihanaa olla kotona.

 

xoxo Heidi

Ja nuo ihmemiehet taikakaavuissaan maailmaa koittaa pelastaa

Istun yksin työpaikkani "viihtyisässä" kopperossa, ja tuijotan paperilapuilla ja secutiy checked teipillä vuorattua seinää. Kopin seinien toisella puolella liikkuu reissuun lähtevien ihmisten matkatavaroita. Itse olen täällä päivästä toiseen, ja katson kun kärttyiset suomalaiset lähtevät hawaii paidoissaan ja seitinohuessa humalassa Thaikkuihin. Toisinaan nämä kärtyt kiittävät minua hyvästä palvelusta, toisinaan haukkuvat tyhmäksi, kun "varastan" heidän hammastahnansa. Kyllä, olen aina halunnut sinun käytetyn tahmaisen hammastahnasi itselleni. Itkevä aasialainen ei ymmärrä miksen voi tehdä poikkeusta, ja antaa hänen viedä liian suurta käsirasvaa koneeseen. Aggressiivinen venäläinen murisee ja ärisee ja esittää ettei yhtäkkiä osaakaan englantia, etten voisi poistaa hänen taxfreepussista poistettua ja puoliksi juotua viinapulloaan. Miksi vielä olen täällä? (Rehellisesti sanottuna: koska rakastan työkavereitani)

Työpaikalla tapahtuneiden muutosten takia työmotivaationi ei ole aivan huipussaan, ja keksisin ainakin tuhat ja sata parempaa tapaa viettää aikaani näin aamuyöstä. Koko syksyn olen haikaillut suurten elämänmutosten perään, saamatta sen kummempia aikaiseksi. Diagnosoimme eilen töissä Niklaksen kanssa "reilun kahdenkympin kriisin" vaivaavan meitä. Omat muutossuunitelmani eivät tosin ole aivan yhtä radikaaleja kuin Niklaksen "voisin muutta ulkomaille" ja "voisin myydän kaiken omaisuuteni ja aloittaa alusta" -suunnitelmat.  Ensimmäisenä listallani on uusi työpaikka. Hyvänä kakkosena seuraa uusi kämppä. Ulkonäöllekin olisi kiva tehdä yhtä sun toista. Kun asiaa miettii, mitään näistä ei ole vaikea toteuttaa. Työnhaku minulla on ollut päällä jo jonkun aikaa, mutta kämpän suhteen en ole saanut mitään aikaiseksi. Pitäisikö muuttaa kämppiksen kanssa vai yksin, keskustaan vai kenties takaisin Espooseen? Okei, Espooseen en halua, paikka tuntuu nykyisin jotenkin kaukaiselta, kun on tottunut Itä-Vantaan puukko-ghettoon. Sitten se ulkonäkö. Miten olisi piilokalju, tai punaiset kutrit? Laihduttaakin voisi. Entä hankkisinko koko selän tautoinnin tai nännilävärin? Parhaat ideat tuntuvat syntyvän yövuoroissa.

Olen tullut siihen pisteeseen, että jotakin minun on kyllä tehtävä. Niin paljon kun nautinkin yövuoroissa mennä Niklaksen kanssa hodareille, ja mussuttaa suklaata litran maitoa juodessa ja Game of Thronesia katsoessa, tämä alkaa pikkuhiljaa riitää minulle. Jos ei muun, niin oman terveyteni takia. Säännölliset neljän tunnin yöunet ei käsittääkseni kuulu tasapainoiseen elämään sen enempää kuin epäsäännölliset ruokatottumuksetkaan.

Vaikka tämä kaikki saattaa kuulostaa valitukselta, olen silti onnellinen. Onnellinen mutta väsynyt. Tiedän asioiden muuttuvan parempaan suuntaan omien tekojeni avulla. Siksi aion rehkiä enemmän saadakseni haluamani. Sillä loppupeleissä suurin unelmani tällä hetkellä on tasapainoinen ja säännöllinen arki.

kuvat we♥it

xoxo Heidi

Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Silmät meinaavat painua kiinni, haaveet pehmeästä lämpimästä sängystä pyörivät mielessä lähes tauotta. Tekisi mieli sulkea silmät ja käpertyä tuoliin mukavaan asentoon. Nukahtaa vain hetkeksi. Enää neljä tuntia töitä, sitten pääsen nukkumaan. Tuntuu kuin asuisin lentokentällä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, enkä enää osaa hahmotta mitä tapahtui eilen, mitä tänään. Pääsin eilen aamulla seitsemältä töistä, tulin takaisin kahdelta iltapäivällä neljän tunnin yöunien jälkeen, ja olen täällä edelleen. Ylitöiden huumaa. 

Mitä nämä viimeiset kolme viikkoa ovat sisältäneet? 147,5 tuntia lentokentällä, 14 tuntia Expertillä ja toimittajan hommia. Johonkin väliin olen saanut ahdettua jopa auringon palvontaa, päivän reissun Tampereelle Herra Hakkaraisen taloon, Kesäkaverit, terassi-iltoja ja laatuaikaa perheen kanssa. Unelle sen sijaan ei pahemmin ole löytynyt aikaa eikä paikkaa. Siksi tahtoisinkin painaa raskaan pääni tyynyyn, ja nukahtaa.

Enää kolme viikkoa ylitöitä, jonka jälkeen saan ansaitsemani palkkion. Ostimme Jasminin kanssa lennot Rodokselle. Aion maata auringossa, nukkua pitkään, syödä hyvää ruokaa, ja juoda hienoja drinkkejä. En aio stressata, miettiä töitä tai surra kohtaamiani vastoinkäymisiä. Olen onnellinen, että pääsen kokemaan Rodoksen reissun juuri Jasminin kanssa.

Tänä kesänä olen saanut nauttia lämpimistä kesäöistä, kävellyt alkoholin huuruisena Helsingin keskustassa yömyöhään kesämekossa tuntematta kylmyyttä, hurmioitunut musiikista Ruisrockin väenpaljoudessa, juonut käsittämättömän suuria mansikkamojitoja Prahassa ja tanssinut Elielinaukiolla kurkkulaulajan musiikin tahtiin. Olen haaveillut enemmän kuin aikoihin, tuntenut oloni onnelliseksi, ja jälleen haikeaksi. Olen katsellut sumuista auringonnousua järven rannalla, tullut aamun ensimmäisellä junalla kotiin, lähdettyäni "parille", polkenut töihin auringon noustessa ja raapinut jalkani verille kymmeninen hyttysenpistosten ärsyttämänä. Tämä kesä on ollut elämäni parhaimpia, mutta samalla myös uuvuttavimpia töideni takia. Silti aion vielä nauttia romanttisista kesäöistä, auringosta ja päätä huumaavasta kuumuudesta. Romantiikan kaipuinen sydämeni janoaa lisää kesää.

kuvat maailman parhaalta mökkireissulta

xoxo Heidi

Nyt oon niin kevyt, että leijun ilmassa korkealla, ja kaupunki alhaalla näyttää kauniilta

Hölmöjä hymyjä, naurettavia virneitä ja punastumista. Kummallisia unia, jotka painuvat mieleen loppu päiväksi. Kiitollisuutta, onnellisuutta ja odottavaisuutta. Lojaalia ystävyyttä, perheen rakkautta ja toivoa tulevasta. Pitkiä öitä ja pimeneviä iltoja. Alkoholin huuruisia keskusteluja ja kävelyitä. Korttipelejä kynttilän valossa, naurun ja hempeän musiikin säkeistämänä. Hyvää ruokaa ja herkullista viiniä aivan liikaa. Korvissa pauhaavaa sykähdyttävää musiikkia ja vapautunutta tanssia. Paljon suudelmia ja hellyyttää. Onnea, iloa ja kuplivia tunteita, jotka kantavat pitkälle syksyyn.

Tästä kaikesta kesäni on toivottavasti tehty. Kesälomani alkaa maanantaina, jolloin suuntaamme Iidan kanssa Prahaan. Siellä tarkoituksenamme on nauttia ystävyydestämme, hyvästä ruoasta ja halvasta oluesta. Uskon shoppailullekin jäävän aikaa. Prahasta siirryn Ruisrockiin nauttimaan kauniista musiikista, tanssimisesta hyvässä seurassa ja ääni käheänä laulamisesta kädet siskoni kaulaan kiedottuna. Kahden viikon kesälomani kruunaa viikonloppu mökillä hyvien ystävien seurassa.

Tänä kesänä aion olla onnellinen ja nauttia jokaisesta hetkestä. En aio valittaa huonosta säästä, tai murehtia turhia. Aion hymyillä, nauraa ja itkeä. Haluan tuntea, maistaa ja haistaa. Tänä kesänä en anna minkään pilata onneani. Tällä kertaa pidän puoleni.

Hei, koita unohtaa nuo asiat, jotka sua öisin valvottaa

Hei, koita uskaltaa vain tuulen vietäväksi sukeltaa

Kaikkein vaikeinta on luottaa,

mutta ilman sitä ei mitään saa

Mä puhallan ja sä nouset ilmaan

Hyppäät parvekkeelta, muttet putoa

Sä näytät kauniilta, kun leijut ilmassa,

surut ja murheet jäävät omaan arvoonsa

xoxo Heidi

Rakkaus roiskukoon, sen herra litran mittaan kaas

Viime viikon perjantai oli mitä ihanin päivä.

Vietettiin Suvin kanssa aikaa yhdessä ja nautittiin hyvästä säästä. Suvi oli saanut Teemulta lahjakortin auton konepesuun, joten käytettiin Suvin kupla pesulla. Suvi oli kauhuissaan tulevasta koitoksesta (auton konepesusta), joten lupauduin mukaan henkiseksi tueksi. Kun auto oli puhdas, me suunnattiin hakemaan jäätelöä, ja leiriydyttiin mun parvekkeelleni syömään niitä. Siellä oli lämmin, ja aurinko paistoi suoraan kirkkaalta taivaalta. Kesämusiikki soi, ja jäätelö maistui ihanalle.

Illan vietin Hannan kanssa. Ihana pikkusiskoni täytti tammikuun lopulla 18, ja mä annoin lahjani vasta nyt hiukan jälkikäteen. Olin sanonut Hannalle, että se saa päättää paikan, jonne mennään yhdessä syömään, ja sen jälkeen voitaisiin käydä jossakin kivassa paikassa yksillä. Hirveän valinnanvaikeuden jälkeen Hanna päätti ravintolaksi viihtyisän kiinalaisen Esplanadin puiston kupeessa. Ruoka oli aivan tajuttoman hyvää, ja seura sitäkin parempaa. Sain siskon kasvoille hymyn, kun kaivoin esiin pienen paketin, mistä lopulta paljastuivat hauskat kissasukat. Hanna lupasi laittaa sukat seuraavana päivänä sukkahousujensa päälle - toivon totisesti ettei se oikeasti tehnyt sitä. 

Nautinnollisen ravintolasession jälkeen lähdettiin Stockalle metsästämään Hannalle oikeanlaista hajuvettä. Ajattelin kyseisen operaation olevan mission impossible, mutta oikea tuoksu löytyi varsin nopeasti. Tämän jälkeen päätettiin mennä kokeilemaan Kaivopihan Dubliner. Pubi oli kuin suoraan Irlannista, ja me oltiin aivan haltioissamme. Tilattiin Kilkennyt ja nautittiin viimeiseen pisaraan asti. Huomattiin, että Dublinerissa on yleensä mahdollisuus vaikuttaa taustalla soivaan soittolistaan, mutta sovellus ei ollut perjantaisin ja lauantaisin käytössä, joten kiskaistiin kuulokkeet esille. Toinen nappi toiselle siskolle, ja toinen toiselle, ja taustalle raikaamaan Galway Girl. Näin päästiin mahdollisimman lähelle Dublinia 

Lopulta sanoin Hannalle, että haluaisin käydä vielä yhdessä kivassa paikassa juomassa toiset, ja sen jälkeen voitaisiin lähteä kotiin nukkumaan. Aluksi Hanna hiukan vastusteli, sillä mulla alkoi seuraavana aamuna työt klo: 04:00 ja Hannalla oli tiedossa koepäivä. Sain kuitenkin taivuteltua siskon lähtemään käväisemään toisessa paikassa. Suuntasimme kohti Kamppia. Tavastian kohdalla kiskaisin hämillään olevan Hannan ovista sisään, ja vilautin konserttilippuja ovimiehelle. Hanna toljotti hämillään ympärilleen, ja kyseli mille ihmeen keikalle olin sen tuonut. Virnistin vain, ja talutin siskon narikalle. Käskin sen olla katselematta ihmisten paitoja, taikka seinien mainoksia. Hanna katsoi mua äimänä ja kysyi "No mitä mä sitten katon? Lattiaa?" Kyllä se sitten kuitenkin suostui, kun ymmärsi että halusin pitää yllätyksen. Hetken kuluttua törmättiin Hannan vanhaan kaveriin Annikaan, ja sen kaveriin. Sanoin heti molemmille, että hys hys, Hanna ei tiedä mikä keikka on kyseessä. Molemmat lupasivat olla hiljaa.
Sain pidettyä yllätyksen miltein loppuun saakka: noin 20 minuuttia ennen keikan alkua toinen tytöistä vahingossa möläytti nimen Samuli Putro, ja Hannan silmät laajenivat lautasen kokoisiksi. Tiesin onnistuneeni. Toinen tyttö pyyteli nolona anteeksi, mutta siinä vaiheessa esiintyjän paljastuminen ei enää haitannut. Tunsin oloni niin onnelliseksi, kun näin Hannan innosta loistavat kasvot ja suunnattoman riemun. Ei mennyt enää kuin hetki, ja keikka alkoi. Samuli Putron esitystä voisi kuvailla sanoin: täydellisyys, hurmio, kauneus, rakkaus, tunteellisuus, onni ja hekuma.
Olimme lähestuulkoon koko keikan ajan käsikädessä. Rakastan siskoani, en olisi voinut koskaan toivoa parempaa ♥

Dublinerissa oli ihana tunnelma, aivan kuin olisi istunut Irlannissa jossakin paikallisessa pubissa.

Olisin tehnyt teille pitkästä aikaa videopostauksen, mutta olen kipeänä ja ääneni on mennyt. Vahva ja lähes taipumaton työmoraalinikin joutui antamaan periksi, ja antoi minulle luvan saikuttaa. En edes muista milloin olisin viimeksi ollut sairaslomalla. Olen yleensä aina sinnitellyt töissä, vaikka olisi kuinka kipeä olo. Esimerkiksi viikko, jolloin oli Expert Expo, ja aloitin uuden työni lentokentällä, on hyvä esimerkki periksiantamattomasta työmoraalistani. Expert Expoon olen aina suhtautunut niin, että sitä ei jätetä mistään hinnasta väliin, oli mikä oli. Viimeksi olin vain pahassa flunssassa, mutta muutama vuosi takaperin olin expossa keuhkoputkentulehduksessa. Joka tapauksessa, viime vuotisen Expon jälkeen heti seuraavana päivänä aloitin lentokentellä. Flunssani oli pahentunut entisestään, ja oloni oli aivan kammottava, mutta ei ensimmäisinä päivinä olla poissa mistään hinnasta! Joten siellä minä pyörin, kuumessa ja huonovointisena.
Tällä viikolle tein virheen ja mansin hyvää onneani "Mä en ole ollut kertaakaan kipeänä sen jälkeen kun altoin kentällä!" Ja tässä sitä nyt ollaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

xoxo Heidi

Vieläkö näen unia

Todistaakseni että olen yhä elossa, päätin kirjoittaa novellin. Saatan vielä muokkallai sitä, mutta tässä on ensimmäinen versio. Kertokaa mitä pidätte!

”Vieläkö olet nähnyt niitä unia?” kysyit ja katsoit kulmiesi alta. Katseesi kertoi sinun tietävän vastaukseni, mutta sinun oli silti kysyttävä samaa kerran viikossa. Nyökkäsin.

    ”Edelleen joka lauantai”, totesin viileästi. Toinen kulmakarvasi kohosi ja suusi aukesi raolleen valmiina kysymään lisää. ”Ja herään kello 02.02”, lisäsin ennen kuin ehdit kysyä. Tuntui turhalta käydä tämä sama keskustelu viikoittain, mutta jotkut uskoivat siitä olevan hyötyä. Itse en kyseistä hyötyä ollut vielä huomannut, mutta enhän ollut asiantuntija. ”Siitä on nyt 234 päivää”, mumisin hihaani ja tuijotin parkettia. Näin sivusilmällä sinun liikahtavan. Kohta kysyisit mitä ajattelin asiasta. Voisin vastata ennen kuin ehdit kysyä, mutten jaksa.

    ”Mitä ajattelet asiasta tällä hetkellä?” kysyit ja tapitit minua asiallisesti. Kohautin harteitani ja ynähdin. Myttäsin nenäliinan kädessäni ruttuun ja yritin suoristaa sen. Mikään ei tulisi muuttumaan. Istuisin täällä vielä vuodenkin päästä. Tai kolmen vuoden.

    ”Vihloo. Särkee. Jomottaa. Rintaa puristaa eikä henki kulje niin kuin ennen. Mietin helpottaako tämä koskaan, ja olen aika varma ettei helpota”, kuiskasin. Huomasin jälleen hierovan sormusta vasemmassa nimettömässäni. Sisälläni muljahti ikävästi, ja päästin irti sormuksesta. Epävarmuus repi minua palasiksi. Kaipasin häntä niin paljon, päivä päivältä enemmän, enkä tiennyt missä hän oli. Kukaan ei tiennyt. Vuosi sitten maailmanrauhaa halajava pellavapääni oli kiskonut päälleen maastokuvioiset housut ja takin, ja astunut lentokoneeseen. Silloin uskoin hänen palaavan puolenvuoden kuluessa niin kuin oli tarkoitus. Hänen päätöksensä lähteä rauhanturvaajaksi pelotti minua, mutta tiesin sen tekevän hänet onnelliseksi, joten en yrittänyt estellä. Hän sai yrittää pelastaa maailmaa. Ensimmäiset kuukaudet tuntuivat kurjilta, sillä odotin hänen tekstiviestejään kuin kuuta nousevaa, eikä niitä todellakaan tullut usein. Ei edes joka kerta kun kuu nousi taivaalle. Viestien silloinen odottaminen ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna jokapäiväiseen odotukseeni, joka piinasi minua unissanikin. Se ei jättänyt minua rauhaan hetkeksikään.

   Havahduin ajatuksistani kun sinä yskähdit. ”Jatketaanpa unistasi. Ovatko ne muuttuneet ollenkaan lähiaikoina?"

   Kyllä ne olivat. En vain tiennyt uskalsinko myöntää sitä, sillä muutokset pelottivat minua entisestään. ”Istun sen ravintolan nurkkapöydässä – yksin. Pöydällä on kynttilä, jonka liekki lepattaa hennosti. Pälyilen ympärilleni lähes tyhjässä ravintolassa. Käteni hikoavat ja koitan hangata niitä hameeni helmaan samalla kun vilkuilen vastakkaisella seinällä olevaa kelloa. Tarjoilija tulee kysymään odotanko yhä. Nyökkään ja hän poistuu. Vahtaan kelloa, se tulee kahdeksan. Pian näen tutun hahmon kävelevän kohti. Se on hän, valkoinen neule päällään. Hän näyttää siistiltä ja huolitellulta, hiukset geelillä laitettuna, kello kädessä. Hän istuu eteeni ja hymyilee yhtä lumoavasti kuin aina, ja tarttuu käteeni. Samalla hetkellä tarjoilija tuo pöytään spagettiannoksen ja kaksi viinilasia. Kynttilän liekki lepattaa edelleen. Hän kahlitsee minut katseellaan ja tiukentaa otettaan. En kaipaa sanoja, eikä hänkään. Lämpö kulkee lävitseni, kun hän sipaisee kämmenselkääni. Sitten hän irrottaa toisen kätensä, ja työntää sen taskuunsa. Taustalla musiikki voimistuu, se on hempeää ja hivelee ilmaa ympärillämme. Tuntuu kuin tunnit kuluisivat, vaikka kuluu vain muutama sekunti. Hän ottaa käden taskustaan ja polvistuu eteeni. Henkeni salpautuu, kun hän vetää esille sormuksen. ”Teetkö minusta maailman onnellisimman miehen, ja tulet vaimokseni?” hän kysyy. Nyökkään liikuttuneena, en saa sanaa suustani. Hän työntää sormuksen nimettömääni hitaasti, ja silittää kättäni. Hänen silmänsä ovat kostuneet, mutten ehdi sanoa mitään, kun maa allamme alkaa täristä. Erehdyn katsomaan viereistä pöytää, ja kun katseeni palaa häneen, on hänellä päällään maastounivormu, ja katse lasittunut. Ravintolan seinät murtuvat ja lattia rakoilee. Maa tärähtää ja kaadun lattialle. Otteeni hänen kädestään irtoaa, enkä saa enää tartuttua häneen. Hän yrittää saada minusta otetta, muttei onnistu. Mies mustassa kaavussa ilmestyy hänen taakseen, ja tarttuu kiinni jalkaan. Yritän huutaa, mutta minusta ei lähde ääntää. Hän katoaa silmistäni. ”Sinulla ei ole hätää, sillä olen aina luonasi”, kuulen hänen sanansa viimeisenä, ja herään hikisenä sängyssäni.” Minua puistattaa ja huomaan vapisevani. Hän on poissa. Hetki jona sain puhelun hänen katoamisestaan, muutti elämäni täysin. Hääpuku vaatekomerossamme odotti kesää, mutta tärkein puuttui. Mitä tein hääpuvulla jos kihlattuni puuttui?

    ”Näkyikö päivämäärää tällä kertaa missään?” kysyit. Pudistin päätäni. Toinen helmikuuta. Päivä jona olit kosinut minua.

  Puhelin kädessäni alkoi täristä. Tuntematon numero. Sydämeni jätti lyönnin välistä. Olisiko se tämä? Ruumis olisi löydetty? Vai mies elossa? Sinä katsoit minua rohkaisevasti. Nostin puhelimen korvalleni ja vastasin ääni väristen. ”Neiti Aroniitty?”, kuului puhelimesta tuntemattoman miehen ääni. Ynähdin. ”Miehenne on löytynyt. Saatte hänet kotiin vuorokauden sisällä.” En saanut henkeä ja silmissäni sumeni. Seuraavana hetkenä makasin maassa tajuttomana.

Ilma oli lämmin, eikä taivaalla näkynyt yhtäkään pilveä. Minun ylläni valkoista hattaraa, hän tyylikkäässä mustassa. Kuiskatessani ”tahdon” tiesin, ettei minun tarvitsisi enää koskaan pelätä, sillä kaikki mitä tarvitsin seisoi edessäni, eikä ollut lähdössä minnekään. 

we♥it

xoxo Heidi

pus

Beibi ollaan täydellisii, täydellisii itikoita
Meripihkapalasessa silmänräpäys ikuisuutta
Kanssas sun beibi oon onnellinen

Menevii ja tulevii, kuka niitä murehtii,
Meripihkahuoneessamme beibi ollaan ikuisii

I ♥ YOU BEIBI

xoxo Heidi

Mä tahdon hymyillä aurinkoa

Viikko mun synttäreihini, sitten olen 20! Tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti.. Kaksikymmentä kuulostaa vanhalta. Pienenä aina ajtteli, että sitten kun on 20, on aikuinen. Olenko mä nyt aikuinen? En asu vanhempien luona, olen töissä unelmieni työpaikalla, minulla on ihana poikaystävä ja suuri televisio. Lapsen näkökulmasta ainakin olen aikuinen.

Tänään koitin kaivaa sisäisen viherpeukaloni esiin. Sain äidiltä kahdet ihanat Plantagenin puutarhahanskat (vihreät ja pinkit), harjan, jotakin, millä voi kuokkia multaa ja orvokkeja. Muutama päivä sitten sain naapurin tädiltä kukan, jonka nyt sitten istutin multaan. Samalla haravoin meidän oman takapihamme ja raahasin kaikki roskat pois. En malta odottaa, että pääsen laittamaan pihatuolit ja -pöydän terasille! (Kunhan saadaan hankittua ne..)

Minun säälittävä basilikani, joka on hengissä kiitos Anssin, joka osaa pitää siitä huolen

Tajusin juuri, etten ole edes kertonut meidän akvaariosta! Se on ollut meillä nyt jonkin aikaa, ja Anssi on nähnyt paljon vaivaa sen eteen. Meillä on siellä myös pari poikasta, jotka kasvaa kovaa vauhtia. Kohta ne on kauniita. Ainakin toisesta tulee Lumikki - en vielä tiedä kummasta.

Anssi on sisustanut koko tuon akvaarion, sillä on enemmän silmää niissä hommissa. Kai se loppujenlopuksi on taitelijasielu? On se ainakin todella luova ja osaava :)

Nyt on ollut muutama ihanan aurinkoinen päivä. Hymyä, hymyä, hymyä. Viime viikolla käytin hametta kolmena päivänä: kahtena farkkuhametta ja yhtenä sellaista lepattavaa mustaa. 

Muutama viikko sitten Anssi laittoi meille seinälle sisustustarroja, jotka tilattiin netistä. Töissä tein unisiepparin lehteä varten, ohjeet sen tekemiseen löytyy uusimmasta MissMixistä. Siellä on muutenkin paljon mun kirjoittamiani juttuja ja paljon muuta mielenkiintoista, joten käykääpä ihmeessä ostamassa :--) Ei se maksa kun muutaman eron.

Tuossa on myös muutama kuva kortista, jonka tein Anssille meidän merkkipäivän kunniaksi :)

Ja perjantaina oli Justin Bieberin keikka. Oltiin siellä Anssin kanssa ja täytyy myöntää, että AHH olihan se aika ihana. Kova oli show meininki, mutta sisältyi siihen myös rauhallisia rakkauslauluhetkiä. Oli ihana kokemus. Nyt voin sanoa nähneeni tämän hetken maailman suosituimman artistin.

Muutama viikonloppu takaperin oltiin katsomassa kuurojen jääkiekon MM-kisoja. Anssi vei mut sinne. Siellä oli yksi sen kaveri opiskeluajoilta töissä, jota käytiin samalla moikkailemassa. Suomi voitti pronssia ja Venäjä maailmanmestaruuden.

Ensi viikolla on vappu! Virallinen kevät. Ihanaa! Kesä. Rakkaus. Aurinko. Kaikki.

xoxo Heidi