Sivut

26 maaliskuuta 2013

Look at me, and you'll see me smiling

Viikonloppu meni, mutta eipä pahemmin ollut vapaata. Lauantai meni töissä - oranssit päällä. Koko edellinen viikko meni toimituksessa. Oli haastattelua ja kuvauksia, ja juttujen kirjoittelua. Ei voi sanoa että olisi ollut ainakaan tylsää, hommaa on kyllä riittänyt. Eilen olin avustamassa vaatekuvauksissa ja kirjoittelin pari juttua. Tänään on tuplatyöpäivä - ensin toimitus ja sitten oranssit päälle ja myymälään.
Yhtenä päivänä viime viikolla käytiin Anssin kanssa uimassa. Mulla ollut aivan järjetön hinku päästä uimaan - tiedä häntä miksi, kai se tunne minkä siellä saa vie lähemmäksi kesää. Ja kesähän se on, mitä odotan.Tiedossa on esimerkiksi neljän päivän reissu Dupliniin äidin ja siskon kanssa. Olen halunnut Irlantiin siitä asti, kun ensimmäisen kerran näin PS. I Love Youn.

En kyllä tiedä mitä tekisin ilman tuota miestäni. Olen ollut raivon ja turhautuneisuuden partaalla viimeiset pari päivää, sillä puhelimeni varastettiin viikonloppuna. Anssi kuitenkin hommasi minulle heti hyvän varapuhelimen, ja asensi siihen Spotifyt sun muut. Muutenkin olen ollut ihan hermona koko puhelinsotkun kanssa, mutta tuo ihana on rauhoitellut, ja auttanut koko ajan, kun en näköjään osaa enää käyttää muita kuin Samsungin uusimpia Galaxy puhelimia..

Noh, nyt minulla ei valitettavasti pahemmin ole teille kuvia, sillä ne ovat vanhassa puhelimessani, joka on nyt jonkun urpon tahmatassun kynsissä.. ARGH!

Mutta aurinko paistaa ja kevät tulee (aurinkolasit kehiin!), onhan jo pääsiäinenkin! :----)


Ps. MissMixin huhtikuun numero julkaistaan huomenna, käykääpä ihmeessä hakemassa omanne lehtihyllyistä :) Numerosta löytyy muistaakseni viisi minun juttuani.

xoxo Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti