Viikko mun synttäreihini, sitten olen 20! Tuntuu, että aika on mennyt todella nopeasti.. Kaksikymmentä kuulostaa vanhalta. Pienenä aina ajtteli, että sitten kun on 20, on aikuinen. Olenko mä nyt aikuinen? En asu vanhempien luona, olen töissä unelmieni työpaikalla, minulla on ihana poikaystävä ja suuri televisio. Lapsen näkökulmasta ainakin olen aikuinen.
Tänään koitin kaivaa sisäisen viherpeukaloni esiin. Sain äidiltä kahdet ihanat Plantagenin puutarhahanskat (vihreät ja pinkit), harjan, jotakin, millä voi kuokkia multaa ja orvokkeja. Muutama päivä sitten sain naapurin tädiltä kukan, jonka nyt sitten istutin multaan. Samalla haravoin meidän oman takapihamme ja raahasin kaikki roskat pois. En malta odottaa, että pääsen laittamaan pihatuolit ja -pöydän terasille! (Kunhan saadaan hankittua ne..)
Minun säälittävä basilikani, joka on hengissä kiitos Anssin, joka osaa pitää siitä huolen
Tajusin juuri, etten ole edes kertonut meidän akvaariosta! Se on ollut meillä nyt jonkin aikaa, ja Anssi on nähnyt paljon vaivaa sen eteen. Meillä on siellä myös pari poikasta, jotka kasvaa kovaa vauhtia. Kohta ne on kauniita. Ainakin toisesta tulee Lumikki - en vielä tiedä kummasta.
Anssi on sisustanut koko tuon akvaarion, sillä on enemmän silmää niissä hommissa. Kai se loppujenlopuksi on taitelijasielu? On se ainakin todella luova ja osaava :)
Nyt on ollut muutama ihanan aurinkoinen päivä. Hymyä, hymyä, hymyä. Viime viikolla käytin hametta kolmena päivänä: kahtena farkkuhametta ja yhtenä sellaista lepattavaa mustaa.
Muutama viikko sitten Anssi laittoi meille seinälle sisustustarroja, jotka tilattiin netistä. Töissä tein unisiepparin lehteä varten, ohjeet sen tekemiseen löytyy uusimmasta MissMixistä. Siellä on muutenkin paljon mun kirjoittamiani juttuja ja paljon muuta mielenkiintoista, joten käykääpä ihmeessä ostamassa :--) Ei se maksa kun muutaman eron.
Tuossa on myös muutama kuva kortista, jonka tein Anssille meidän merkkipäivän kunniaksi :)
Ja perjantaina oli Justin Bieberin keikka. Oltiin siellä Anssin kanssa ja täytyy myöntää, että AHH olihan se aika ihana. Kova oli show meininki, mutta sisältyi siihen myös rauhallisia rakkauslauluhetkiä. Oli ihana kokemus. Nyt voin sanoa nähneeni tämän hetken maailman suosituimman artistin.
Muutama viikonloppu takaperin oltiin katsomassa kuurojen jääkiekon MM-kisoja. Anssi vei mut sinne. Siellä oli yksi sen kaveri opiskeluajoilta töissä, jota käytiin samalla moikkailemassa. Suomi voitti pronssia ja Venäjä maailmanmestaruuden.
Ensi viikolla on vappu! Virallinen kevät. Ihanaa! Kesä. Rakkaus. Aurinko. Kaikki.
xoxo Heidi
soma rakas <3
VastaaPoistaKiitti kultsi ! Mutta mitä tapahtuukaan kun Hanna nukahtaa.. ? t. 13v ja 20v pikkuveli chichi
Poista