Nyt on sotilaan kanssa vietetty ensimmäiset lomat! Oli ihana saada kulta viikonlopuksi kotiin. Käytiin Mikkelissä, Hirvensalmella, ja molempien porukoiden mökillä. Sunnuntai-iltana mentiin Helsinkiin syömään herran kovasti himoitsemaa rullakebabia ja käytiin elokuvissa nauramassa. Maanantaina laitoin Anssille pitsaa, lohta ja salaattia. Pöydän koristin monilla kynttilöillä ja taustalle laitoin rauhallista musiikkia. Anssin kanssa voi tehdä tällaisia asioita, ilman että tuntee itsensä täydeksi idiootiksi. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli mitä ihanin. Nyt on tilanne hiukan eri.. Mitä nyt sairastan pientä flunssaa ja tulehtunut viisaudenhammas aiheuttaa päänvaivaa ja toisinaan lähes sietämättömiä kipuja.. Mutta ne ovat sivuseikkoja, jotka eivät mua lannista! Okei, pikkaisen lannistaa, sillä nyt jouduin saikulle.. Ääneni on painunut lähes kuulumattomiin. Olo on kyllä ihan hyvä, mutta ääntä ei vain meinaa tulla. Asiakaspalvelutyössä äänen toiminta on kuitenkin aika tarpeellinen homma :D
Eilis aamuna kiikutin kissankin lääkäriin. Koko päivä on ollut yhtä säätöä ja muutamassa vaiheessa meinasin kyllä jo parahtaa itkuun, kun pieniä vastoinkäymisiä tuntui tulevan joka suunnasta kohdalleni. Nyt olen kuitenkin rauhoittunut kotona ja parannellut ääntäni.
Katsoin eilen dokumentin Ola Salosta, joka tuli tässä muutama päivä sitten. Ai että oli ihana nähdä siellä tuttuja kasvoja ark-vuosien takaa.. Olin siis ennen hillitön The Ark fani, ja koko elämäni tuntui pyörivän kyseisen ruotsalaisbändin ympärillä. Dokumentissa oli pätkiä vuosien takaiselta keikalta, jossa olin eturivissä muiden kirkuvien fanien joukossa. Muistan odottaneeni bändiä lavan edessa 12 tuntia, voi mikä pieni fanaattinen teini olenkaan ollut. Dokumentti oli hyvä, mutta toisiaan liian ankeaksi tehty. Kyllä siitä muistoja tuli mieleen :)
kuvat we♥it
Sitten kerronkin teille pienestä muutoksesta, joka liittyy ulkonäkööni.. Päätin hiukan uudistaa tylsää tyyliäni ja alkaa pikkuhiljaa muuttaa hiusteni väriä uuteen. Heti ensimmäisellä värjäyskerralla väriä ei tietenkään täysin toivottuun saatu, mutta ensi kerralla noin parin kuukauden päästä jatkan prosessia kohti uutta ;) Nyt tosin onkin sitten sellainen tilanne, ettei ihana tietokoneeni suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön kamerani kanssa, joten en saa siirrettyä kuvia. Täytyy siis toistaiseksi tyytyä kamalaan webkamera-laatuun + olen-kipeä-lookkiin.
Ai kamala mitä kuvia. Pian mulla tosiaan alkaa viikon ansaittu kesäloma! Sen jälkeen alkaakin jo koulu... Mutta onneksi sekin on jotakin uutta ja erilaista! :) Huomenna haen mun rakkaan sotamieheni kotiin Dragasta. Ihanaa saada se taas viereen. Mulla on sille pieni yllätys, mutten voi kertoa sitä vielä - vasta, kun olen antanut sen sille ;) Palailen pian ja alan toteuttelemaan toivepostauksia!
xoxo Heidi ♥

kiva blogi :)
VastaaPoistawearetheworldmystory.blogspot.com
// käy tsekkaa ? :)