Heidi in wonderland

Meillä oli diili: sinä pidit minusta huolta, ja minä tyydytin sinun halusi. Emme me seurustelleet, pidimme vain kiinni sopimuksesta. Kanssasi tunsin oloni turvalliseksi, pidit minua sylissäsi ja silitit hiuksiani, kun minua ahdisti. Tulit keskellä yötä viereeni nukkumaan, jos kerroin pahasta olosta tai turvattomuudentunteesta. Olit aina luonani, kun tarvitsin sinua. Sinä puolestasi sait minut kokonaan, ilman minkäänlaista kuorta, ilman valheita, täysin paljaana. Aina, kun sinun teki mieli, minä tulin luoksesi, ja sinä sait. Minäkin pidin siitä. Joskus minusta tuntui, että minä hyödyin tästä sopimuksesta enemmän kuin sinä. En uskaltanut sanoa siitä mitään, sillä pelkäsin sen loppuvan.
    Oli sateinen aamu ja minä matkustin bussilla töihin. Olin hyvällä tuulella, sillä olin kerrankin saanut revittyä itseni ylös sängystä ilman sen kummempia hankaluuksia. Työlistani ei ollut pitkä, päätin aloittaa lähtevistä huoneista. Vedin työvaatteet päälleni ja otin pesuhuoneesta rättejä.Työnsin kärryni varastosta hotellin käytävälle ja avasin ensimmäisen huoneen oven kultaisella, koristeellisella avaimella. Huoneen ikkuna oli auki, ja valoverho liehui tuulessa. Se näytti aavemaiselta. Laitoin valot päälle ja astelin kohti pöytää, jolle oli jätetty tyhjiä pulloja. Vilkaisin sänkyä, siinä ei ollut nukuttu. Keräsin tyhjät viinapullot, ei tippaakaan jäljellä. Sänkyyn täytyisi kuitenkin vaihtaa lakanat, vaikkei siinä selvästikään oltu nukuttu. Nostin tyynyn, ottaakseni tyynyliinan pois. Sen alta paljastui viesti. Nyt minua todella pelotti. Otin paperin tärisevin käsin otteseeni ja annoin silmieni lukea hatarasti kirjoitetut sanat. Ryntäsin puhelimen luo ja painoin hätäisesti nappuloita saadakseni yhteyden tiskille. "Hei, täällä kerroshoitaja. Tuota, onko tämän huoneen asukas lähteyt hotellista?", kysyin ääni väristen. Puhelimen toisessa päässä vallitsi hetken hiljaisuus. "Hänet haettiin yöllä ambulanssilla", nainen sanoi. Luoja, en meinannut saada henkeä. "Löysin viestin", minä sanoin heikosti. Huimasi, täytyi ottaa nojaa pöydästä. Tyhjän viinipullon katsominen puistatti. "Mitä siinä sanotaan?" nainen kysyi. Silmiäni kirveli. Vaikken tuntenutkaan ihmistä, en tahtonut kokea tätä jälleen. "Tämä maailma ei ole minua varten, olisitpa antanut minun mennä pois jo aikoja sitten. En jaksa. Rakkaudella vaimosi. Ps. Rakastan sinua nyt ja aina", luin paperista. Kyynel vierähti poskelleni. Enhän edes tuntenut kyseistä henkilöä, silti tämä tuntui kamalalta. Laskin luurin alas. Keräsin huoneesta roskat ja yritin ottaa lakanoita pois, siitä ei tullut mitään. Minua huimasi ja oloni oli kamala. En pystynyt olla tässä huoneessa enää hetkeäkään, oli päästävä pois. Sade rummutti ikkunaa, kun kavoin kännykän taskustani ja valitsin tutun numeron. "Missä sä olet?" kysyin, kun puhelimeen vastattiin. "Töissä", sinä vastasit. "Voinko mennä sun kämpille? En pysty olla", nyyhkytin. "Mene, mä tulen pian", sanoit pehmeällä äänellä, ja sujit puhelimen.
   Kävelin kaatosateeseen. Bussipysäkki oli edessäni autiona. Sade oli karkoittanut kaikki ihmiset. Laahustin pysäkille raskain askelin, voimat valuivat minusta ulos, liukenivat sateeseen ja vesilätäköihin, jäivät jälkeeni. Seisoin sateessa ja odotin. Bussi tuli ja pääsin istumaan lämpimälle penkille. Minun oli kylmä, vaatteeni olivat märät. Katsoin ohi lipuvia maisemia, niin tuttuja, mutta tuntemattomia. Muutamia onnettomia ihmisiä oli eksynyt sateeseen sateenvarjojensa kanssa. He kiirehtivät määränpäähänsä synkkien pilvien alla. Painoin nappia ja astuin takaisin sateeseen, se oli yltynyt. Laahustin voimattomana kohti läheistä kerrostaloa. Jäätynein sormin kaivoin laukkunipohjalta avaimen, ja käänsin sitä lukossa. Vettävaluvana pääsin rappukäytävään. Nousin portaita ylös, hissiä ei ollut. Kolmanteen kerrokseen päästessäni olin valmis lysähtämään polvilleni ja jäämään paikoilleni iäksi. Avasin oven ja työnnyin sisään. Sain liikutettua itseni sohvan nurkkaan ja jäin siihen makaamaan. Hiukseni valuivat vettä ja minua kylmäsi, sormeni olivat jäässä. Suljin silmäni, ja odotin.
  Sinä astuit ovesta sisään. Nähdessäsi minut kiiruhdit luokseni ja kiedoit minut vilttiin. Otit likomärät kenkäni pois jaloistani ja laitoit tilalle villasukat. Vedit minut syliisi ja silitit hiuksiani. Olit niin lämmin. "Mikä sulla on?" kysyit. Huoli paistoi äänestäsi. "Töissä. Joku oli yrittänyt itsemurhaa, mä en tahdo
 joutua keskelle sellaista... taas. Siitä tuli ihan mieleen se", sopersin sekavana. "Voi sua", huokaisit ja vedit pääni rintaasi vasten. Olimme siinä tunteja. Sinä pidit minua tiukasti sylissäsi kaiken aikaa. Minun tuli lämmin. Oloni oli turvallinen, kuin mitään ei olisi puuttunut. Kaikki tarvitsemani oli siinä ja nyt. Ynähdin tyytyväisenä ja liikahdin hiukan. Suutelit otsaani. "Tiedätkö mitä?" kuiskasin pimeyden keskellä. "No mitä?" kysyit. Sydämeni hakkasi. Olin hiljaa minuutin ja toisenkin. "Mä rakastan sua", sain sanottua. Olit hiljaa, kuulin hengityksesi ja tunsin tihentyneet sydämenlyöntisi. "Voitaisiko me rikkoa tää sopimus ja olla niinkuin muut?" kysyit ja kumarruit katsomaan minua syvälle silmiin. Hymyilin onnellisena. "Voitaisiin, sitä mä tahdon", sanoin. Sinä suutelit minua hellästi, pehmeästi ja kannoit minut makuuhuoneeseen. "Mä rakastan sua", sanoit, kun otit minut pois viltin sisästä.

we♥it

xoxo Heidi ♥