Yritin vaihtelun vuoksi kirjoittaa teille jotakin, joka ei liity rakkauteen ja tällaisen sain aikaan. Palaute on jälleen kerran enemmän kuin tervetullutta.
Kaikki ne valheet ja haukkumasanat. Päivästä toiseen jatkuva solvaaminen, joka sivalsi kerta toisensa jälkeen minun heikkoa ja vaurioitunutta itsetuntoani, joka oli jo lähes kokonaan rappeutunut ja pölyyntynyt tuhkana ilmaan. Heräsin joka aamu ahdistavaan tunteeseen: “Ei, ei taas tänään. Jään kotiin.” Kun koulun kello soi iltapäivisin, juoksin skootterilleni ja ajoin kotiin niin lujaa kuin vakiolla on mahdollista ajaa. Äiti ihmetteli kun olin aina kotona, enkä viettänyt viikonloppuiltoja muiden nuorten kanssa. Kylän kaupalleko olisin mennyt notkumaan kiusaajieni pariin? Ehkä se olisi onnistunut, jos olisin istunut tyttöjen viereen siideripullo kädessäni ja tupakka korvan takana minihameessa ja avonaisessa paidassa. Mutta koska minä en käyttänyt korkokenkiä ja nudehuulten sijaan punasin huuleni kirkkaanpunaisiksi sekä ajoin vanhalla skootterilla, en mitenkään olisi voinut olla yksi heistä. En voinut kuulua edes siedettävien joukkoon, sillä olin omalaatuinen. Vuosivuodelta he olivat vetäneet minua alaspäin ja nyt he saivat mitä halusivat, minä olin lopen kyllästynyt ja puhki, täysin riekaleina.
Meri pauhasi äänekkäästi alapuolellani. Tälle kalliolle tulin aina istumaan kun minulla oli huolia, ja niitä oli usein. Päiväkirja polvillani istuin tässä kallionkolossa auringonlaskuun saakka ja kuuntelin merta, se toi lohtua kaiken keskelle ja näytti minulle maailman kauniin puolen. Saatoin jopa nauttia näistä kesäilloista. En enää tiennyt mitä nautinto ja onni olivat.
Nyt kun katselin mereen, joka ahnaana nieli kaiken, minua ei pelottanut. Ennen minua pelotti ajatus sinne putoamisesta, nyt se tuntui kutsuvan minua. Minä en kuulunut tänne, ehkä meri tarjoaisi minulle uuden mahdollisuuden? Ne kauniit helmet simpukoiden sisällä ja koralliriutat jossakin kaukana. Voisin saada sen kaiken. Elää merenelävien kanssa ikuisessa onnessa, kuten Ariel. Ehkä löytäisin Atlantiksen ja minusta tulisi merenneito? Tunsin oloni turvalliseksi. Mikä tahansa paikka olisi parempi, kuin tämä. Maanpäällisellä elämällä ei ollut minulle mitään tarjottavaa. Meri sen sijaan oli täynnä mahdollisuuksia. Uusi alku, ei enää kiusaamista, ei enää mitään, mikä satuttaisi minua.
Suljin päiväkirjani ja asetin sen kallionkoloon. Nousin seisomaan, suljin silmäni ja levitin käteni. Tuuli puhalsi mereltä, kuvittelin seisovani Titanicin kannella. Minun ei tulisi ikävä tätä paikkaa. “Meri, ota minut. Olen valmis”, minä kuiskasin ja nojasin eteenpäin.
we♥it
♥ Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti