Heidi in wonderland

Järjetön päähänpisto, hetken mielijohde. Tämä oli aivan naurettavaa, ja silti jatkoin matkaa. Avasin auton ikkunan ja annoin viileän ilman virkistää minua. Tie oli pimeä, eikä muuta liikennettä juurikaan ollut. Ohi vilisevät puut näyttivät karmivilta, joten yritin keskittyä tiehen. Kesäyö oli lämmin ja kaunis. Autoni kiisi moottoritiellä, matkaa oli jäljellä vielä pari tuntia. Autoa tankatessani olin onneksi muistanut tankata myös itseeni ihmisten tehobensiiniä - kahvia.
  Siihen paikkaan olin kaivannut jo kauan. Toivoin että se olisi autio, muuten saattaisi hävettää ja tiedossa olisi mahdollinen kiusallinen hetki ja selittelyä ilman kunnollista syytä. “Täällä olin onnellinen”, olisi ainoa lause, jonka suustani saisin.

Kello tuli kolme, kun ajoin kapeaa tietä kohti pimeää rakennusta. Tuntui kuin viime käynnistäni olisi ikuisuus. Täällä vietin kesäni parhaat hetket. Ajoin talon pihaan ja sammutin auton. Pihalla ei onnekseni ollut muita ajoneuvoja kuin omani. Mitä minä nyt aioin? Mikä tämän koko reissun pointti oli? Nojasin pääni tuskaisena rattiin. Enhän minä pääsisi edes tuon talon sisään, ei minulla ollut avainta. Ja miksi edes olisi ollut, sehän oli entisen poikaystäväni mökki, ei minun. Ehkä menisin uimaan.
   Astui ulos autosta ja haistoin raikasta ilmaa. Huokaisin syvään ja katselin ympärilleni. Edelleen yhtä kaunista ja jollakin tavalla turvallista. Seisoin hetken paikoillani ja annoin silmieni ihastella kauan kaipaamaani näkyä. Täällä olin onnellinen.
   Lähdin kävelemään rantaan. Riisuin vaatteeni ja jätin ne myttyyn kiven päälle. Kahlasin veteen ja värähdin astuessani niin syvälle, että vesi tavoitti vatsani. Sukelsin ja polskin ympyrää. Vesi oli lämmintä, eikä minua kylmännyt nousta ylös. Seisoskelin hetken rannalla ja annoin veden valua. Katselin peilityyntä vettä. Muistan kuinka kävimme yhdessä kuutamouinnilla. Silloin kerroit rakastavasi minua.
  Vedin päälleni valkoisen t-paidan ja shortsit ja lähdin kävelemään takaisin mökkiä kohti. Voisin mennä istumaan nurmikolle ja vain olla. Ikävä pisti rintaani ja kivet paljaita jalkojani. Kohotin katseeni maasta ja huomasin jonku istuvan portaalla. Minua puistatti. Aurinko alkoi jo nousta ja värjätä taivasta kauniin keltaiseksi. Mitä ihmettä joku teki hereillä tähän aikaan? Eihän mökin pihassa ollut muita autoja kuin omani. Lähestyin istuvaa hahmoa ja tarkastelin tätä varovaisesti. Nostit katseesi maasta ja katsoit minua suoraan silmiin. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä, kun unohduin tuijottamaan sinua. Sain liikutettua jalkojani sen verran, että pääsin luoksesi ja istuin vierellesi. Katsoit minua epäröiden, aamuauringon valossa, etkä tainnut osata sanoa mitään. Hiljalleen kohotit kätesi kasvoilleni ja vedit minut lähemmäs. Suutelit huuliani pehmeästi. Minua huimasi. Tunsin kuinka pieni kyynel valui poskeltasi omalleni. Minua vihlaisi sisältä. Kaipuu oli kadonnut. Vetäydyit kauemmas. “Olin onnellinen, mitä sä luulit”, kuiskasin. “Olen onnellinen, mitä sä luulit”, sanoit.

we ♥ it

♥ Heidi