Apua kun on ollut kiireinen viikko! En ole ollut lähestulkoon ollenkaan kotona. Maanantaina olin Henkan kanssa keskustassa ja Elisan kanssa kävin katsomassa Elokuun. Ei muuta voi snoa kun, että aivan ihana ♥ Ensi viikolla uudestaan, pakko myöntää. Tiistaina hengailin täällä päin, mutta en kotona. Olin varmaan monta tuntia Akun, Katrin ja Valtsun kanssa. Niillä oli kyllä muuttohommat kesken, mutta tietenkin ne antsaitsivat pienen tauon ;)
Rico Love - Shopaholic
Keskiviikkona kävin Hairstoressa. Parisa oli kipeä, joten Daniel värjäsi mun hiukseni. Oli ihan kivaa vaihtelua, ja lopputulos oli aivan ihana! Ainakin mä olen tyytyväinen ;) Samalla päädyin jälleen hakemaan sinne töihin ja seuraavana päivänä olikin sitten työhaastattelu ja nyt mulla on sitten työpaikka! :) Mahtava fiilis edelleen. Ilalla käytiin Tapsan kanssa katsomassa Scream4 jossakin ennakkonäytöksessä ja perjantaina olinkin sitten töissä lapsimessuilla. Serkkuni on siellä myyräpuvussa, joten mun täytyi auttaa sitä liikkumisessa ja muissa hommissa. Tämän jälkeen kävin Mariannen kanssa kahvilla ja sitten suuntasin Elisan kanssa Vero Modan ystävämyyntiin. Mukaan tarttui kamalan väriset farkkulegginsit kolmella eurolla, huomenna ostamaan väriä, jotta saan niistä hienot. Sitten suunnattiin Elisan kanssa Martinlaaksoon kaverin syntympäivä bailuihin, joista lähdettiin jo puoli 10 Eelin ja Susan kanssa ja mentiin Mäkkäriin. Mäkistä olisi hienoa kuvamateriaalia, mutta kamera on siskolla ja järkkärini edelleen huollossa..
Voi jestas minkä selityksen sain aikaiseksi. Vielä eilisestä! Henkan kanssa lähdettiin Mäkkäriin ja sieltä Henkalle. Tein syntiä ja kokeilin Hifki paitaa, yh. Henkalta Oskari sitten haki mut kevarillaan ja mentiin meille hengailemaan varmaankin pariksi tunniksi. Illalla lähdettiin Elisan kanssa ajelemaan. Ensin mentiin katsomaan lentkoneita. Oli tosi makeeta nähdä siitä vierestä kun lentokone nousi. Tämän jälkeen käytiin viellä Vantaankoskella tiirailemassa pimeään veteen.
translation: I have been so bussy and practically not home at all. At Monday was in Helsinki with Henkka and after that went to movies with Elisa to see Elokuu ♥ I loved it. At Tuesday I hanged out with Aku, Katri and Valtsu. At Wednesday I went to Hairstore. Parisa Was sick so Daniel coloured my hair. At the same day I seeked again for a job in Hairstore and on the next day I was in a job interview and got the job! On that same day I went to movies with Tapsa to see Scream4.
At Friday I worked in Lapsi messut. After that I went to DTM to drink coffee with Marianne. Then Elisa came and we went to Vero Moda's ystävämyynti - there were sales - and I bought one legginsjeans but their colour is ugly! So I'm going to dye them. Okay, then we went one parties but we left there early and went to McDonald's with Elisa, Susa and Eeli. I have some pics from there but my sister took the camera and she's not home.
Omg I have written some kind of novel already! There is still yesterday! ;) Okay, we went to McDonald's with Henkka and from there we went to Henkka's. Later Oskari came with his light motorcycle and took me here. We hanged out for a while and later I went to drive with ELISA♥ At first we went to see airplanes! Oh that was awesome! After that we went to Vantaankoski to see water.
Nyt tosiaan kun ei ole kameraa, ei ole niitä kuvia ;s Mutta tässä vähän esimakua siitä, mitä mun suustani tulee lähiaikoina löytymään ;) Vihdoin aion ottaa kielilävistyksen! ♥ En ole odottanutkaan sitä kuin 4 vuotta.
translation: Now that my camera is broken, I have no pics ;s But here is something that you can soon find in my mouth ;) Im finally going to take a tongue piercing! ♥ I have been waiting for it like 4 years.
Nyt mulla on jotenkin ihana fiilis. Semmonen happy :) This is great ♥
oi mä oon NIIN kateellinen, oon tässä kuolannu kielikorun perään kans joku 2 vuotta vähintään !! (: :( mut kyl mä viel sen otan !! :D kerro sit kuinka paljon sattu ;)
VastaaPoistaTykkään tosi paljon blogista ja sen ulkoasusta!!:)
VastaaPoistaFanni, haha :DD Sen ei kuulemma pitäs sattuu ;) Vitsi oon niin kikseis ku vihdoin hommaan sen!♥
VastaaPoistaMindis, KIITOS ihan tosi paljon! Aivan ihana kuulla :)